Jó, 14

1. O homem nascido de mulher vive pouco tempo e é cheio de misérias.

1. "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

2. É como a flor que germina e logo fenece, uma sombra que foge sem parar.

2. kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.

3. E é sobre ele que abres os olhos, e o chamas a juízo contigo!

3. Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

4. Quem fará sair o puro do impuro? Ninguém!

4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

5. Se seus dias estão contados, se em teu poder está o número dos seus meses, e fixado um limite que ele não ultrapassará,

5. Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.

6. afasta dele os teus olhos e deixa-o, até que acabe o seu dia como o operário.

6. Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

7. Para a árvore há esperança: cortada, pode reverdecer e os seus ramos brotam.

7. Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

8. Quando sua raiz tiver envelhecido na terra e seu tronco estiver morto no solo,

8. Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,

9. ao contato com a água, reverdece e distenderá ramos como uma planta nova.

9. niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

10. Mas quando o homem morre, fica inerte; o mortal expira, e o que é feito dele?

10. Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?

11. As águas podem faltar nos lagos, o rio pode secar e sumir,

11. Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;

12. assim o homem se deita para não mais levantar. Durante toda a duração do céu, ele não despertará, jamais sairá de seu sono.

12. niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.

13. Quem me dera que me escondesses na região dos mortos, ao abrigo, até que tua cólera tivesse passado, e me fixasses um limite em que te lembrasses de mim!

13. Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!

14. O homem, uma vez morto, porventura tornará a viver? Todo o tempo de meu combate eu esperaria, até que me vies sem substituir.

14. Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

15. Tu me chamarias e eu te responderia; estenderias a tua destra para a obra de tuas mãos.

15. Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

16. Mas agora contas os meus passos e observas todos os meus pecados.

16. Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;

17. Tu selaste como numa bolsa os meus crimes, puseste um sinal sobre minhas iniquidades.*

17. rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

18. Mas a montanha desmorona e cai, e o rochedo muda de lugar;

18. Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,

19. as águas escavam as pedras, o aluvião leva a terra móvel: assim aniquilas a esperança do homem.

19. vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.

20. Tu o pões por terra, e ele se vai embora para sempre; tu o desfiguras e o expulsas.

20. Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.

21. Estejam os seus filhos honrados, e ele não o sabe; sejam eles humilhados, mas ele não faz caso.

21. Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan - ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi - ei hän heitä huomaa.

22. É somente por ele que sua carne sofre, e sua alma só se lamenta por ele”.

22. Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."