Fundar 1491 Resultados para: Ton
Niin ylimmäinen pappi Joojakim ja israelilaisten vanhintenneuvoston jäsenet, jotka asuivat Jerusalemissa, tulivat katsomaan niitä hyviä tekoja, jotka Herra oli tehnyt Israelille; he tahtoivat myös nähdä Juuditin ja puhutella häntä ystävällisesti. (Juditin kirja 15, 8)
Mutta koko kansa ryösti leiriä kolmekymmentä päivää, ja Juuditille annettiin Holoferneen teltta ja kaikki hänen hopeakalunsa ja vuoteensa ja maljansa ja koko muu kalustonsa. Ja hän otti ne ja sälytti ne muulinsa selkään, ja hän valjastutti vaununsa ja kasasi ne niihin. (Juditin kirja 15, 11)
Minä veisaan Jumalalleni uuden virren: Herra, sinä olet suuri ja kunnioitettava, ihmeellinen väkevyydessä, voittamaton. (Juditin kirja 16, 13)
Jos kuningas hyväksi näkee, julkaistakoon kuninkaallinen käsky ja kirjoitettakoon muuttumatonna Persian ja Meedian lakeihin, ettei Vasti enää saa tulla kuningas Ahasveroksen eteen ja että kuningas antaa hänen kuninkaallisen arvonsa toiselle, häntä paremmalle. (Ester 1, 19)
Ja asettakoon kuningas kaikkiin valtakuntansa maakuntiin käskyläiset keräämään kaikki nuoret neitsyet, näöltään ihanat, Suusanin linnaan, vaimolaan, Heegain, kuninkaan hoviherran ja vaimojen vartijan, huostaan, ja annettakoon heille heidän kauneudenhoitonsa. (Ester 2, 3)
Hän oli setänsä tyttären Hadassan, se on Esterin, kasvatusisä, sillä tämä oli isätön ja äiditön. Tyttö oli vartaloltaan kaunis ja näöltään ihana, ja hänen isänsä ja äitinsä kuoltua oli Mordokai ottanut hänet tyttäreksensä. (Ester 2, 7)
Tyttö miellytti häntä ja sai armon hänen edessään, ja hän antoi hänelle joutuin hänen kauneudenhoitonsa ja määrätyn ravinto-osansa sekä seitsemän valiopalvelijatarta kuninkaan palatsista ja siirsi hänet palvelijattarineen vaimolan parhaaseen paikkaan. (Ester 2, 9)
Kun jonkun tytön vuoro tuli mennä kuningas Ahasveroksen tykö, sittenkuin hänelle oli kaksitoista kuukautta tehty, niinkuin vaimoista oli määrätty - sillä niin pitkä aika kului heidän kauneudenhoitoonsa: kuusi kuukautta mirhaöljyllä, toiset kuusi kuukautta hajuaineilla sekä muilla naisten kauneudenhoitokeinoilla - meni tyttö kuninkaan tykö. (Ester 2, 12)
Ja nyt kirjoittakaa kuninkaan nimessä sellainen juutalaisia koskeva määräys, kuin hyväksi näette, ja sinetöikää se kuninkaan sinettisormuksella; sillä kirjelmä, joka on kirjoitettu kuninkaan nimessä ja sinetöity kuninkaan sinettisormuksella, on peruuttamaton." (Ester 8, 8)
Uusin maassa oli mies, jonka nimi oli Job. Tämä mies oli nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa. (Job 1, 1)
Mutta kun pitopäivät olivat kiertonsa kiertäneet, lähetti Job sanan ja pyhitti heidät; hän nousi varhain aamulla ja uhrasi polttouhreja, yhtä monta kuin heitä oli. Sillä Job ajatteli: "Ehkä poikani ovat tehneet syntiä ja sydämessään luopuneet Jumalasta." Näin Job teki aina. (Job 1, 5)
Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa." (Job 1, 8)