1. Hän, joka elää iankaikkisesti, on luonut kaikki tyynni.

2. Herra yksinänsä on vanhurskas.

4. Ei kenellekään hän ole luovuttanut valtaa tuoda julki hänen töitänsä, ja kuka voi tutkia hänen suuret tekonsa?

5. Kuka taitaa laskea hänen valtasuuruutensa voiman, ja kuka vielä sen lisäksi kertoa hänen laupeutensa teot?

6. Ei ole niissä vähentämistä, ei lisäämistä, eivätkä Herran ihmetyöt ole tutkittavissa.

7. Kun ihminen on päässyt loppuun, silloin hän on vasta alussa; ja kun hän on lopettanut, niin hän on neuvoton.

8. Mikä on ihminen, ja mihin hän kelpaa? Mitä on hänen onnensa ja mitä hänen onnettomuutensa?

9. Ihmisen päivien määrä on korkea, jos se on sata vuotta.

10. Kuin vesipisara meressä ja hiekan jyvänen, niin ovat hänen harvat vuotensa iankaikkisuuden päivän rinnalla.

11. Sentähden on Herra pitkämielinen heitä kohtaan ja vuodattaa laupeutensa heidän ylitsensä.

12. Hän näkee ja tuntee, että heidän loppunsa on paha; sentähden hän on tehnyt suureksi sovitusarmonsa.

13. Ihmisen laupeus tulee hänen lähimmäisensä hyväksi, mutta Herran laupeus kaiken lihan hyväksi. Hän nuhtelee ja kurittaa ja opettaa ja käännyttää niinkuin paimen laumaansa.

14. Jotka ottavat kurituksen vastaan, niille hän on laupias ja niille, jotka ahkeroitsevat Hänen oikeuksiensa noudattamista.

15. Poikani, hyvää tehdessäsi älä häpäise, äläkä milloinkaan lahjan ohessa murehduta sanoilla.

16. Eikö kaste lievennä hellettä? Samoin on sana parempi kuin lahja.

17. Katso, eikö sana ole enemmän kuin hyvä anti? Ja armoitetulla miehellä on kumpaakin.

18. Tyhmä armottomasti soimaa, ja pahansuovan anti saa silmät vuotamaan vettä.

19. Opi, ennenkuin puhut; ja etsi parannusta, ennenkuin sairastut.

20. Tutki itsesi ennen tuomiota, niin sinä löydät sovituksenetsikon hetkellä.

21. Nöyrry, ennen kuin tulet sairaaksi, ja kun olet syntiä tehnyt, osoita kohta kääntymystä.

22. Älä anna minkään estää itseäsi täyttämästä lupausta aikanansa, äläkä viivyttele kuolemaan asti velvollisuutesi tekemistä.

23. Valmistaudu, ennenkuin teet lupauksen, äläkä ole sen ihmisen kaltainen joka Herraa kiusaa.

24. Muista Herran vihaa loppusi päivinä ja rangaistuksen aikaa silloin, kun hän kääntää kasvonsa sinusta.

25. Muista nälän aikaa yltäkylläisyyden aikana, köyhyyttä ja puutetta rikkauden päivinä.

26. Aamusta iltaan aika muuttuu toiseksi, ja Herran edessä kaikki tapahtuu nopeasti.

27. Viisas mies pitää varansa kaikessa, ja synnillisinä aikoina hän varoo itsensä rikkomuksesta.

28. Jokainen ymmärtäväinen tuntee viisauden, ja sille, joka sen on löytänyt, se antaa kiitoksen.

29. Jotka mietelmiä ymmärtävät, ne myös itse ovat viisaita, ja ne sateena vuodattavat sattuvia vertauksia.

30. Älä kulje himojesi jäljessä, vaan pidättäydy intohimoistasi.

31. Jos annat sielusi mielistyä himoon, saatat itsesi vihollistesi ilkuttavaksi.

32. Älä pidä suurta ylellisyyttä ilonasi, äläkä tee itsestäsi kerjäläistä kemuja pitämällä

33. Älä köyhdytä itseäsi laittamalla kemuja lainarahoilla, kun ei omassa kukkaroissasi ole mitään.



Livros sugeridos


“No juízo final daremos contas a Deus até de uma palavra inútil que tenhamos dito.” São Padre Pio de Pietrelcina

Newsletter

Receba as novidades, artigos e noticias deste portal.