Katolička Biblija
 

Tobian kirja, 2

1. Kun minä olin palannut jälleen kotiini ja saanut takaisin vaimoni Hannan ja poikani Tobiaan, niin minä helluntaijuhlana, joka on seitsemän viikon pyhä, valmistin juhlapöydän ja asetuin aterialle.

Stihovi vezani uz Tobian kirja, 2:

Tobian kirjan luvussa 2 näemme Tobiasin poistuvan kodistaan ​​ja lähtevän matkalle ystävän velan perimiseksi. Matkansa aikana Tobias löytää muukalaisen, jota hän ei tunnusta enkeliksi, joka on naamioitu Rafaeliksi. Yhdessä he matkustavat median kaupunkiin, missä Tobias palauttaa ystävänsä velan ja löytää tulevan vaimonsa Saran. Tässä on viisi jaketta, jotka liittyvät Tobias 2: n käsiteltyihin aiheisiin:

Sananlaskut 16:7 - "Kun ihmisen tapoja he miellyttävät Herraa, jopa hänen vihollisensa muodostavat hänen kanssaan." Tobias matkusti velkaa etsimään, mutta hänen hyveellinen ja jumalallinen käyttäytymisensä johti suurempaan siunaukseen kuin hän odotti.

Jesaja 41:10 - "Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi; älä pelkää, sillä olen sinun Jumalasi. Vahvistan sinua ja autan sinua; pidän sinua voittajalla oikealla kädellä." Tobias kohtasi matkallaan monia haasteita, mutta hän luottaa Jumalaan ja palkittiin uskonsa vuoksi.

Jaakobin 2:17 - "Samalla tavalla usko itsessään, ilman teoksia, on kuollut." Tobias oli uskon mies, mutta hän oli myös halukas toimimaan uskossaan auttaen sokeita matkallaan.

1 Pietari 4:8 - "Ennen kaikkea he rakastavat vilpittömästi toisiaan, koska rakkaus kattaa lukuisat syntit." Tobiasin vaimo Sara kiusasi demoni, ja Rafaelin avulla Tobias pystyi vapauttamaan hänet. Tämä rakkaus ja uskollisuus toisiinsa olivat olennaisia ​​tämän haasteen voittamiseksi.

Kirkot 3:1 - "Kaikelle on tietty tilaisuus; taivaan alla on tietty aika jokaiselle tarkoitukselle." Tobiasin matka ei ollut helppoa, mutta hänet palkittiin sinnikkyydestään ja kärsivällisyydestään. Nämä jakeet osoittavat, kuinka usko, sinnikkyys ja luottamus Jumalaan voivat auttaa voittamaan haasteita ja saamaan siunauksia odotettua.





“Há alegrias tão sublimes e dores tão profundas que não se consegue exprimir com palavras. O silêncio é o último recurso da alma, quando ela está inefavelmente feliz ou extremamente oprimida!” São Padre Pio de Pietrelcina