Mosaico decorativo

pronađen 5563 Rezultati za: Ikä

  • Mutta sitä mukaa kuin lähestyi sen lupauksen aika, jonka Jumala oli Aabrahamille antanut, kasvoi kansa ja lisääntyi Egyptissä, (Apostolien Teot 7, 17)

  • Siihen aikaan syntyi Mooses, ja hän oli Jumalalle otollinen. Häntä elätettiin kolme kuukautta isänsä kodissa. (Apostolien Teot 7, 20)

  • Tämän puheen tähden Mooses pakeni ja oli muukalaisena Midianin maassa, ja siellä hänelle syntyi kaksi poikaa. (Apostolien Teot 7, 29)

  • 'Minä olen sinun isiesi Jumala, Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala.' Niin Mooses alkoi vapista eikä tohtinut katsoa sinne. (Apostolien Teot 7, 32)

  • Ja he tekivät niinä päivinä vasikan ja toivat uhreja epäjumalalleen ja riemuitsivat kättensä töistä. (Apostolien Teot 7, 41)

  • 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani? (Apostolien Teot 7, 49)

  • Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa. (Apostolien Teot 8, 4)

  • Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt. (Apostolien Teot 8, 11)

  • Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. (Apostolien Teot 8, 21)

  • Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" (Apostolien Teot 8, 36)

  • Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten. (Apostolien Teot 8, 39)

  • Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut. (Apostolien Teot 9, 9)


"O amor nada mais é do que o brilho de Deus nos homens". São Padre Pio de Pietrelcina