Mosaico decorativo

pronađen 3606 Rezultati za: Ela

  • Heihin liittyi myöskin Menelaus, joka kovasti teeskennellen yllytti Antiokusta, ei isänmaan menestyksen tähden, vaan koska hän toivoi, että hänet jälleen asetettaisiin valtaan. (2 Makkabealaisten kirja 13, 3)

  • Sellainen kuolema tuli tuon jumalattoman Menelauksen osaksi, eikä hän edes saanut hautaansa maahan. (2 Makkabealaisten kirja 13, 7)

  • Ja annettuaan väellensä tämän tunnussanan: "Jumala on voitto", hän hyökkäsi yöllä mukanansa valittu joukko parhaimpia nuoria miehiä kuninkaan päämajaan ja tuhosi leirin, noin kaksituhatta miestä. Samalla hän surmasi parhaan norsun sekä ne, jotka olivat tornissa sen selässä. (2 Makkabealaisten kirja 13, 15)

  • Niin eräs Alkimus, entinen ylimmäinen pappi, joka siihen aikaan, jolloin uskonnon sekoittamista ei vielä ollut tapahtunut, oli ehdoin tahdoin saastuttanut itsensä, kun hän näki, ettei voinut millään tapaa pelastaa asemaansa eikä enää päästä pyhän alttarin ääreen, (2 Makkabealaisten kirja 14, 3)

  • tuli vuonna 151 kuningas Demetriuksen luo tuoden hänelle kultaisen seppeleen ja palmunoksan sekä näiden tavanmukaisten lahjojen lisäksi muutamia temppelin öljypuunoksia. Sen päivän hän vielä oli hiljaa. (2 Makkabealaisten kirja 14, 4)

  • Hänen näin puhuttuansa alkoivat heti muut neuvosherrat, jotka olivat vihamielisiä Juudasta kohtaan, vielä enemmän yllyttää Demetriusta. (2 Makkabealaisten kirja 14, 11)

  • Hän kehoitti häntä menemään naimisiin ja hankkimaan itsellensä lapsia. Juudas menikin naimisiin, eli onnellisena ja nautti elämästä. (2 Makkabealaisten kirja 14, 25)

  • Hän oli nimittäin aikaisempina aikoina, kun uskonnonsekoitusta ei vielä ollut tapahtunut, esittänyt selvityksiä juutalaisuudesta ja kaikella kestävyydellä pannut alttiiksi henkensä ja elämänsä juutalaisuuden puolesta. (2 Makkabealaisten kirja 14, 38)

  • Mutta ollen vielä hengissä ja kiihtyneenä vihasta hän nousi seisomaan, ja vaikka veri virtaamalla virtasi hänestä ja hänen haavansa olivat ammottavat, juoksi hän läpi joukon ja asettui seisomaan kallion jyrkänteelle. (2 Makkabealaisten kirja 14, 45)

  • Ja vaikka veri hänestä jo oli vuotanut aivan kuiviin, hän repäisi ulos sisälmyksensä, tarttui niihin molemmin käsin ja viskasi ne joukolle. Sitten hän huusi häntä, jonka vallassa elämä ja henki ovat, antamaan ne hänelle kerran takaisin, ja päätti näin päivänsä. (2 Makkabealaisten kirja 14, 46)

  • Ja kun nämä empimättä julistivat: "Kyllä on, elävä Herra itse, joka hallitsee taivaassa, hän on käskenyt kunnioittamaan seitsemättä päivää", (2 Makkabealaisten kirja 15, 4)

  • Hän rohkaisi heitä lain ja profeettain sanoilla ja muistutti heille myös taisteluja, jotka he olivat taistelleet, ja sai heidät niin vielä innokkaammiksi. (2 Makkabealaisten kirja 15, 9)


"Mesmo a menor transgressão às leis de Deus será levada em conta." São Padre Pio de Pietrelcina