pronađen 3606 Rezultati za: Ela
Mutta hän teki jalon päätöksen, sellaisen, joka oli hänen ikänsä, hänen kunnioitetun vanhuutensa, hänen kunnialla hankkimainsa harmaiden hapsien ja hänen lapsuudesta asti mitä kauneimmin eletyn elämänsä arvoinen ja, mikä on vielä enemmän, sellaisen, joka oli Jumalan säätämän pyhän lakijärjestyksen mukainen. Ja niin hän, pyytäen, että hänet pian lähetettäisiin tuonelaan, lausui: (2 Makkabealaisten kirja 6, 23)
itsekin joutuisivat minun ja minun teeskentelyni tähden harhateille, ja minä vetäisin saastan ja häpeän vanhuuteni päälle, vain saadakseni elää mitättömän pienen ajan. (2 Makkabealaisten kirja 6, 25)
Sillä vaikka tällä hetkellä voisinkin vapautua ihmisten rangaistuksesta, niin en voi päästä pakoon Kaikkivaltiaan käsistä, en eläessäni enkä kuoltuani. (2 Makkabealaisten kirja 6, 26)
Sentähden minä tahdon nyt miehuullisesti erota elämästä ja näyttää olevani korkean ikäni arvoinen (2 Makkabealaisten kirja 6, 27)
Näin siis tämä mies siirtyi pois elämästä jättäen kuolemallansa esikuvan jalosta mielenlaadusta ja muistomerkin miehuullisuudesta, ei ainoastaan nuorille, vaan kansan enemmistöllekin. (2 Makkabealaisten kirja 6, 31)
Sitten kuningas käski viedä tuon kokonansa silvotun miehen, joka vielä oli hengissä, tuleen ja paistaa pannussa. Pannun käryn levitessä yltympäri veljet yhdessä äidin kanssa kehoittivat toisiansa kuolemaan jalosti ja sanoivat näin: (2 Makkabealaisten kirja 7, 5)
Ollessaan jo aivan viimeisillään hän sanoi: "Sinä konna, sinä riistät meiltä tämän ajallisen elämän, mutta maailman kuningas herättää meidät, jotka kuolemme hänen lakinsa puolesta, uuteen, iankaikkiseen elämään." (2 Makkabealaisten kirja 7, 9)
Ja ollessaan kuolemaisillansa hän sanoi näin: "On lohdullista, kun niillä, joiden täytyy kuolla ihmiskäden kautta, on Jumalalta se toivo, että hän taas herättää heidät. Sillä sinulla ei ole mitään ylösnousemista elämään." (2 Makkabealaisten kirja 7, 14)
Odota hetkinen, niin saat nähdä hänen suuren valtansa, kuinka hän kiduttaa sinua ja sinun jälkeläisiäsi." (2 Makkabealaisten kirja 7, 17)
"Minä en tiedä, kuinka te olette minuun kohtuuni ilmestyneet, enkä minä ole lahjoittanut teille henkeä enkä elämää, en myöskään minä ole yhteenliittänyt kunkin teidän alkuaineitanne. (2 Makkabealaisten kirja 7, 22)
Niinpä on siis maailman Luoja, joka on muodostanut ihmisen ja jonka tiedossa kaikkien olentojen synty on, armollisesti antava teille jälleen sekä hengen että elämän, niinkuin he nyt pidätte itsenne vähäarvoisina hänen lakinsa tähden." (2 Makkabealaisten kirja 7, 23)
Mutta vaikka Antiokus luuli halveksittavan itseänsä ja epäili puhetta pilkalliseksi, niin hän ei ainoastaan ystävällisin sanoin puhutellut nuorinta, joka vielä oli jäljellä, vaan myös valalla vakuutti tekevänsä hänet rikkaaksi ja onnelliseksi ja ottavansa hänet ystäväkseen sekä uskovansa hänelle virkoja, jos hän luopuisi isiensä laista. (2 Makkabealaisten kirja 7, 24)