Wisdom of Solomon, 18

1. Nevertheless thy saints had a very great light, whose voice they hearing, and not seeing their shape, because they also had not suffered the same things, they counted them happy.

1. Mutta sinun pyhilläsi oli mitä kirkkain valo. Kun nuo toiset kuulivat heidän äänensä, mutta eivät nähneet heidän muotoansa, ylistivät he näitä onnellisiksi, kun näiden ei tarvinnut sellaista kärsiä.

2. But for that they did not hurt them now, of whom they had been wronged before, they thanked them, and besought them pardon for that they had been enemies.

2. Ja he kiittivät heitä siitä, etteivät he tehneet heille vahinkoa, vaikka aikaisemmin olivat saaneet itse kärsiä vääryyttä, ja pyysivät anteeksi vihamielisyyttänsä.

3. Instead whereof thou gavest them a burning pillar of fire, both to be a guide of the unknown journey, and an harmless sun to entertain them honourably.

3. Sensijaan sinä annoit näille loimuavan tulenpatsaan johdattajaksi tuntemattomalla matkalla ja auringoksi, joka ei polttanut, heidän kunniakkaalla vaelluksellaan kautta vieraiden seutujen.

4. For they were worthy to be deprived of light and imprisoned in darkness, who had kept thy sons shut up, by whom the uncorrupt light of the law was to be given unto the world.

4. Sillä nuo toiset ansaitsivat sen, että heiltä riistettiin valo ja että heidät pidettiin pimeydessä vangittuina, koska he olivat pitäneet vankeudessa sinun lapsiasi, joiden kautta maailmalle piti annettaman lain katoamaton valkeus.

5. And when they had determined to slay the babes of the saints, one child being cast forth, and saved, to reprove them, thou tookest away the multitude of their children, and destroyedst them altogether in a mighty water.

5. Kun nuo olivat päättäneet surmata pyhien pienet lapset, joista yksi oli pantu heitteille, mutta tullut pelastetuksi, niin sinä rangaistukseksi riistit heiltä paljon heidän omia lapsiaan ja hukutit heidät kaikki valtaiseen veteen.

6. Of that night were our fathers certified afore, that assuredly knowing unto what oaths they had given credence, they might afterwards be of good cheer.

6. Siitä yöstä annettiin edeltäpäin tieto meidän isillemme, että he varmasti tietäisivät, minkälaiset ne valat olivat, joihin he uskoivat, ja niin olisivat rohkealla mielellä.

7. So of thy people was accepted both the salvation of the righteous, and destruction of the enemies.

7. Niin odotti sinun kansasi vanhurskasten pelastusta, mutta vihollisen tuhoa.

8. For wherewith thou didst punish our adversaries, by the same thou didst glorify us, whom thou hadst called.

8. Juuri sillä, jolla sinä rankaisit meidän vastustajiamme, sinä kutsuit meitä tykösi ja saatoit meidät kunniaan.

9. For the righteous children of good men did sacrifice secretly, and with one consent made a holy law, that the saints should be like partakers of the same good and evil, the fathers now singing out the songs of praise.

9. Sillä hyvien pyhät lapset uhrasivat salaisuudessa ja sitoutuivat yksimielisesti noudattamaan sitä jumalallista lakia, että pyhät jakaisivat keskenään yhtäläisesti niinhyvin samat edut kuin vaaratkin; ja samalla he jo silloin veisasivat isien ylistysvirsiä.

10. But on the other side there sounded an ill according cry of the enemies, and a lamentable noise was carried abroad for children that were bewailed.

10. Niitä vastaan kaikui vihollisten epäsointuinen huuto, ja niiden sekaan kantautui valitus, kun he itkivät lapsiansa.

11. The master and the servant were punished after one manner; and like as the king, so suffered the common person.

11. Sillä samanlainen rangaistus kohtasi palvelijaa ja herraa, alamainen sai kärsiä samaa kuin kuningas.

12. So they all together had innumerable dead with one kind of death; neither were the living sufficient to bury them: for in one moment the noblest offspring of them was destroyed.

12. Yhtäläisesti oli kaikilla lukemattomia kuolleita, samanlaisen kuoleman surmaamia. Sillä eläviä ei ollut riittävästi edes niitä hautaamaan, koska heidän jaloimmat vesansa oli tuhottu yhdessä silmänräpäyksessä.

13. For whereas they would not believe any thing by reason of the enchantments; upon the destruction of the firstborn, they acknowledged this people to be the sons of God.

13. Vaikka he noitatemppujensa tähden olivat siihen asti pysyneet epäuskoisina, niin he silloin, kun esikoiset surmattiin, tunnustivat, että tämä kansa oli Jumalan poika.

14. For while all things were in quiet silence, and that night was in the midst of her swift course,

14. Sillä kun syvä hiljaisuus ympäröitsi kaiken ja yö nopeassa kulussaan oli ehtinyt puoliväliin,

15. Thine Almighty word leaped down from heaven out of thy royal throne, as a fierce man of war into the midst of a land of destruction,

15. silloin riensi sinun kaikkivaltias sanasi taivaasta, niinkuin hurja soturi, kuninkaallisen valtaistuimen tyköä keskelle tuhon omaksi vihittyä maata.

16. And brought thine unfeigned commandment as a sharp sword, and standing up filled all things with death; and it touched the heaven, but it stood upon the earth.

16. Terävänä miekkanaan se kantoi sinun peruuttamatonta käskyäsi, ja sinne asettuen se täytti kaikki kuolemalla; se kosketti taivasta, vaikka oli astunut maan päälle.

17. Then suddenly visions of horrible dreams troubled them sore, and terrors came upon them unlooked for.

17. Silloin uninäyt yhtäkkiä peljästyttivät heitä hirmuisesti, ja aavistamattomat kauhukuvat tulivat heidän päällensä.

18. And one thrown here, and another there, half dead, shewed the cause of his death.

18. Ja he heittäytyivät mikä minnekin puolikuolleina ilmaisten samalla, minkä syyn takia he kuolivat.

19. For the dreams that troubled them did foreshew this, lest they should perish, and not know why they were afflicted.

19. Sillä ne unet, jotka olivat heitä peljästyttäneet, olivat sen ennakolta ilmoittaneet, etteivät he tuhoutuisi tietämättä, minkä syyn tähden saivat kärsiä.

20. Yea, the tasting of death touched the righteous also, and there was a destruction of the multitude in the wilderness: but the wrath endured not long.

20. Tosin vanhurskaatkin saivat kokea kuolemaa ja erämaassa sortui suuri joukko; mutta viha ei kestänyt kauan.

21. For then the blameless man made haste, and stood forth to defend them; and bringing the shield of his proper ministry, even prayer, and the propitiation of incense, set himself against the wrath, and so brought the calamity to an end, declaring that he was thy servant.

21. Sillä nuhteeton mies ryhtyi nopeasti taistelemaan kansan puolesta; hän tarttui oman virkansa aseisiin, rukoukseen ja sovitukseen, minkä suitsutus tuo. Hän asettui vihaa vastaan ja teki lopun onnettomuudesta osoittaen siten olevansa sinun palvelijasi.

22. So he overcame the destroyer, not with strength of body, nor force of arms, but with a word subdued him that punished, alleging the oaths and covenants made with the fathers.

22. Hän voitti tyytymättömyyden, ei ruumiin voimalla eikä aseiden väellä, vaan sanalla hän lannisti kurittajan, muistuttamalla isille vannotuista valoista ja liitoista.

23. For when the dead were now fallen down by heaps one upon another, standing between, he stayed the wrath, and parted the way to the living.

23. Sillä kun kuolleita jo makasi joukoittain kaatuneina toinen toisensa päälle, asettui hän väliin ja löi vihan takaisin ja katkaisi siltä tien elävien luokse.

24. For in the long garment was the whole world, and in the four rows of the stones was the glory of the fathers graven, and thy Majesty upon the daidem of his head.

24. Sillä hänen pitkälle viitallensa oli koko maailma kuvattu, ja isien kunnia kaiverrettujen kivien neljälle riville ja sinun valtasuuruutesi otsalehdelle, joka oli hänen päässään.

25. Unto these the destroyer gave place, and was afraid of them: for it was enough that they only tasted of the wrath.

25. Näitä väisti tuhooja, ja näitä se pelkäsi. Sillä se riitti, että he vain hiukan saivat kokea vihaa.