Mosaico decorativo

Znaleziono 1295 Wyniki dla: Israelin Heimot

  • Kun Joonatan sai tämän tietää, käski hän jatkaa piiritystä. Sitten hän valitsi eräitä Israelin vanhimpia ja pappeja lähettiläiksi ja lähti itsekin vaaralliselle retkelle. (1 Makkabealaisten kirja 11, 23)

  • Sentähden ovat kaikki minun veljeni hukkuneet Israelin puolesta, ja minä yksinäni olen jäänyt jäljelle. (1 Makkabealaisten kirja 13, 4)

  • Ja Israelin kansa alkoi kirjoittaa asiakirjoissaan ja sopimuksissaan: "Simonin, juutalaisten suuren ylimmäisen papin, sotapäällikön ja ruhtinaan ensimmäisenä vuonna". (1 Makkabealaisten kirja 13, 42)

  • Sillä hän ja hänen veljensä ja isänsä huone ovat seisoneet lujina ja taistelleet Israelin vihollisia vastaan, karkoittaen heidät, ja lujittaneet sen vapauden." Ja he kaiverruttivat sen muistiin vaskitauluihin ja ripustivat ne pylvääseen Siionin vuorelle. (1 Makkabealaisten kirja 14, 26)

  • Silloin Simon kutsui tykönsä kaksi vanhinta poikaansa, Juudaan ja Johanneksen, ja sanoi heille: "Minä ja minun veljeni ja minun isäni huone olemme käyneet Israelin sotia nuoruudestamme tähän päivään asti, ja meidän kättemme kautta on Israel monta kertaa pelastunut. (1 Makkabealaisten kirja 16, 2)

  • sinä, joka yksin pidät kaikista huolen, sinä ainoa vanhurskas, kaikkivaltias ja iankaikkinen, sinä, joka pelastat Israelin kaikesta pahasta, sinä, joka teit meidän isämme valituiksi ja pyhitit heidät, (2 Makkabealaisten kirja 1, 25)

  • ota vastaan tämä uhri kaiken kansasi Israelin puolesta ja suojele ja pyhitä perintöosasi. (2 Makkabealaisten kirja 1, 26)

  • Mutta Herra, Israelin Jumala, joka näkee kaiken, löi hänet parantumattomalla ja näkymättömällä vaivalla. Tuskin hän oli lopettanut puheensa, kun hän sai hellittämättömän sisusvaivan ja kovia tuskia sisälmyksiinsä, (2 Makkabealaisten kirja 9, 5)

  • Mutta kun Makkabilainen ja hänen väkensä saivat tiedon siitä, että hän piiritti linnoituksia, rukoilivat he valittaen ja itkien yhdessä koko kansan kanssa Herraa lähettämään hyvän enkelin Israelin pelastukseksi. (2 Makkabealaisten kirja 11, 6)

  • Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut, (Sananlaskut 1, 1)

  • Minä, saarnaaja, olin Israelin kuningas Jerusalemissa. (Saarnaaja 1, 12)

  • Katso, siinä on Salomon kantotuoli ja sen ympärillä kuusikymmentä urhoa, Israelin urhoja, (Korkea Veisuu 3, 7)


"É preciso amar, amar e nada mais". São Padre Pio de Pietrelcina