1. Aivan lyhyen ajan perästä Lysias, kuninkaan holhooja ja sukulainen sekä valtionhoitaja, joka oli kovin vihoissaan siitä, mitä oli tapahtunut,

2. kokosi noin kahdeksankymmentä tuhatta jalkasoturia ja kaiken ratsuväkensä ja hyökkäsi juutalaisia vastaan. Hänen aikomuksensa oli tehdä Jerusalem kreikkalaisten asuinpaikaksi

3. ja verottaa temppeliä, niinkuin hän oli tehnyt muuallakin pakanain pyhäköille, ja myydä ylimmäisen papin virka vuodeksi kerrallaan.

4. Hän ei yhtään ajatellut Jumalan voimaa, vaan luotti ylpeydessään kymmeniin tuhansiin jalkasotureihinsa ja tuhansiin ratsuihinsa ja kahdeksaankymmeneen norsuunsa.

5. Kun hän sitten oli hyökännyt Juudeaan ja tullut lähelle Beetsuuria, erästä varustettua paikkaa, joka oli Jerusalemista noin viiden penikulman päässä, piiritti hän tätä paikkaa ankarasti.

6. Mutta kun Makkabilainen ja hänen väkensä saivat tiedon siitä, että hän piiritti linnoituksia, rukoilivat he valittaen ja itkien yhdessä koko kansan kanssa Herraa lähettämään hyvän enkelin Israelin pelastukseksi.

7. Sitten Makkabilainen tarttui itse ensimmäisenä aseisiin ja kehoitti toisia yhdessä hänen kanssansa uhmaamaan vaaraa ja rientämään veljiensä avuksi. Yhtenä miehenä he lähtivätkin liikkeelle rohkein mielin.

8. Mutta kun he vielä olivat siellä, lähellä Jerusalemia, ilmestyi heitä johtamaan valkoisiin vaatteisiin puettu ratsumies, joka heilutti kultaisia aseita.

9. Silloin kaikki yhtenä miehenä ylistivät armollista Jumalaa ja tulivat mielessään niin rohkaistuiksi, että olivat valmiit hyökkäämään, ei ainoastaan ihmisiä, vaan vaikkapa julmimpia petoja ja rautaisia muureja vastaan.

10. Niin he kulkivat eteenpäin järjestyneinä taisteluun, ja heillä oli sotakumppani taivaasta, sillä Jumala osoitti heille laupeuttansa.

11. Niinkuin jalopeurat he hyökkäsivät vihollisten kimppuun ja löivät heistä maahan yksitoista tuhatta jalkasoturia ja tuhat kuusisataa ratsumiestä; kaikki muut he pakottivat pakenemaan.

12. Useimmat näistä pääsivät pelastumaan ainoastaan haavoittuneina ja aseettomina, ja Lysias itse pelasti henkensä vain häpeällisesti pakenemalla.

13. Mutta koska hän ei ollut mikään tyhmä mies, niin hän ajatellessaan kärsimäänsä tappiota ymmärsi, että hebrealaiset olivat voittamattomia, koska voimallinen Jumala soti yhdessä heidän kanssansa. Sentähden hän lähetti heidän luoksensa sanansaattajia

14. ja tarjosi sovintoa kaikin puolin kohtuullisilla ehdoilla luvaten taivuttaa kuninkaankin ja pakottaa hänet tulemaan heidän ystäväksensä.

15. Niin Makkabilainen, joka piti huolta siitä, mikä oli yhteiseksi hyväksi, suostui kaikkiin Lysiaan ehdotuksiin; sillä kuningas myöntyi kaikkiin niihin juutalaisia koskeviin vaatimuksiin, jotka Makkabilainen oli kirjallisesti tehnyt Lysiaalle.

16. Se kirje, jonka Lysias oli kirjoittanut juutalaisille, oli näin kuuluva: "Lysias tervehtii kaikkia juutalaisia.

17. Johannes ja Absalom, teidän lähettiläänne, ovat jättäneet teidän allekirjoittamanne kirjoituksen ja pyytäneet vastausta siihen, mitä siinä on esitetty.

18. Minä olen sentähden antanut tiedoksi kuninkaalle kaiken sen, mikä oli esitettävä myöskin hänelle, ja hän on myöntynyt kaikkeen, mihin oli mahdollista myöntyä.

19. Jos te siis pysytte suopeamielisinä hallitusta kohtaan, koetan minä vastedeskin edistää teidän parastanne.

20. Yksityiskohdista olen käskenyt näitä miehiä ja omia lähettiläitäni neuvottelemaan teidän kanssanne.

21. Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, dioskuros-kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä."

22. Kuninkaan kirje taas kuului näin: "Kuningas Antiokus tervehtii veljeänsä Lysiasta.

23. Isämme siirryttyä jumalien joukkoon on meidän tahtomme, että valtakuntamme alamaiset häiritsemättä saavat hoitaa omia asioitansa.

24. Mutta kun olemme kuulleet, että juutalaiset eivät suostu omaksumaan kreikkalaisia tapoja, niinkuin isämme määräsi, vaan tahtovat pitää omat elintapansa ja pyytävät, että heidän sallittaisiin noudattaa lakejansa,

25. ja kun siis tahtomme on, että tämäkin kansa saa olla häiritsemättömänä, niin määräämme, että heille on annettava takaisin heidän temppelinsä ja heidän sallittava elää esi-isiensä tapojen mukaan.

26. Teet siis hyvin, kun lähetät heidän tykönsä lähettiläitä ja ojennat heille rauhan käden, että he, kun saavat tietää meidän tarkoituksemme, olisivat hyvillä mielin ja iloiten pitäisivät huolta omista asioistansa.

27. Kuninkaan kirje kansalle taas oli tällainen: "Kuningas Antiokus tervehtii juutalaisten vanhintenneuvostoa ja muita juutalaisia.

28. Me toivomme, että voitte hyvin. Me itsekin olemme hyvissä voimissa.

29. Menelaus on ilmoittanut meille, että te haluatte palata takaisin ja ryhtyä hoitamaan omia tehtäviänne.

30. Niille siis, jotka ksantikos-kuun kolmanteenkymmenenteen päivään mennessä palaavat kotiin, taataan täysi turva ja annetaan se vakuutus,

31. että juutalaiset saavat käyttää omia ruokiansa ja lakejansa, niinkuin aikaisemminkin, ja ettei ketään heistä millään tavalla ahdisteta tapahtuneiden erehdysten vuoksi.

32. Lähetän samalla Menelauksen tuomaan teille rauhoittavia vakuutuksia.

33. Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun viidentenätoista päivänä."

34. Myöskin roomalaiset lähettivät heille kirjeen, joka kuului näin: "Ovintus Memmius ja Titus Manius, roomalaisten lähettiläät, tervehtivät Juudan kansaa.

35. Me suostumme kaikkeen siihen, mitä Lysias, kuninkaan sukulainen, on teille myöntänyt.

36. Mutta mitä tulee niihin asioihin, jotka hän on päättänyt jättää kuninkaan ratkaistaviksi, niin harkitkaa niitä, ja lähettäkää sitten heti joku, että voisimme lausua mielipiteemme, niinkuin meidän tulee; me olemme nimittäin matkalla Antiokiaan.

37. Kiirehtikää siis ja lähettäkää muutamia, että mekin saisimme tietää, mikä teidän mielipiteenne on.

38. Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun viidentenätoista päivänä."





“Há duas razões principais para se orar com muita satisfação: primeiro para render a Deus a honra e a glória que Lhe são devidas. Segundo, para falar com São Padre Pio de Pietrelcina