Raamattu vuodessa.

Päivänä 249 Jeremian kirjan luvut 37–38 kohtaavat vastustusta ja vainoa pysyen järkkymättömänä Jumalan tehtävässä. Juudin kirjan luvut 8–9 osoittavat rohkeutta ja horjumatonta uskoa vaaran edessä ja toimivat esimerkkinä jumalallisesta luottamuksesta. Sananlaskut 17:5–8 korostaa oikeudenmukaisuutta, harkitsevaisuutta ja rehellisyyttä jokapäiväisissä toimissamme.

Luku 37

1. Ja Sidkia, Joosian poika, tuli kuninkaaksi Konjan, Joojakimin pojan, sijaan; sillä Nebukadressar, Baabelin kuningas, asetti hänet kuninkaaksi Juudan maahan.

2. Mutta ei hän eivätkä hänen palvelijansa eikä maan kansa totelleet Herran sanoja, jotka hän puhui profeetta Jeremian kautta.

3. Ja kuningas Sidkia lähetti Juukalin, Selemjan pojan, ja pappi Sefanjan, Maasejan pojan, profeetta Jeremian tykö ja käski sanoa: "Rukoile meidän puolestamme Herraa, meidän Jumalaamme."

4. Silloin vielä Jeremia sai tulla ja mennä kansan keskellä, sillä häntä ei oltu pantu vankeuteen.

5. Mutta faraon sotajoukko oli lähtenyt liikkeelle Egyptistä; ja kun kaldealaiset, jotka piirittivät Jerusalemia, kuulivat siitä sanoman, lähtivät he pois Jerusalemin kimpusta.

6. Silloin tuli profeetta Jeremialle tämä Herran sana:

7. "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Sanokaa näin Juudan kuninkaalle, joka on lähettänyt teidät minun tyköni kysymään minulta neuvoa: Katso, faraon sotajoukko, joka on lähtenyt teidän avuksenne, on palaava takaisin maahansa Egyptiin.

8. Sitten kaldealaiset tulevat takaisin ja sotivat tätä kaupunkia vastaan, valloittavat sen ja polttavat tulella.

9. Näin sanoo Herra: Älkää pettäkö itseänne sanoen: 'Kaldealaiset lähtevät pois meidän kimpustamme.' Sillä he eivät lähde.

10. Ja vaikka te voittaisitte koko kaldealaisten sotajoukon, joka sotii teitä vastaan, niin ettei heistä jäisi jäljelle kuin muutamia haavoitettuja miehiä, niin nämä nousisivat pystyyn, kukin teltassansa, ja tulella polttaisivat tämän kaupungin."

11. Mutta kun kaldealaisten sotajoukko faraon sotajoukon tähden oli lähtenyt pois Jerusalemia piirittämästä,

12. yritti Jeremia lähteä Jerusalemista mennäkseen Benjaminin maahan ottamaan perintömaan jaossa osansa siellä, kansan keskuudessa.

13. Mutta kun hän oli tullut Benjaminin portille, niin siinä oleva vartionpäällikkö, jonka nimi oli Jiiria, Selemjan, Hananjan pojan, poika, otti kiinni profeetta Jeremian sanoen: "Sinä aiot karata kaldealaisten puolelle."

14. Jeremia vastasi: "Se on valhe! Minä en aio karata kaldealaisten puolelle." Mutta Jiiria ei kuunnellut häntä, vaan otti Jeremian kiinni ja vei hänet päämiesten tykö.

15. Ja ruhtinaat vihastuivat Jeremiaan ja löivät häntä ja panivat hänet vankeuteen kirjuri Joonatanin taloon, sillä sen he olivat laittaneet vankilaksi.

16. Niin Jeremia joutui vankiluolaan ja holveihin, ja Jeremia jäi sinne kauaksi aikaa.

17. Sitten kuningas Sidkia lähetti hakemaan hänet, ja kuningas kysyi häneltä salaa linnassansa ja sanoi: "Onko sanaa Herralta?" Jeremia vastasi: "On." Ja hän sanoi: "Sinut annetaan Baabelin kuninkaan käsiin."

18. Ja Jeremia sanoi kuningas Sidkialle: "Mitä minä olen rikkonut sinua ja sinun palvelijoitasi vastaan ja tätä kansaa vastaan, koska te olette panneet minut vankeuteen?

19. Ja missä ovat teidän profeettanne, jotka ennustivat teille sanoen: 'Ei tule Baabelin kuningas teidän kimppuunne eikä tämän maan kimppuun'?

20. Ja kuule nyt, herrani, kuningas, salli minun rukoukseni langeta sinun eteesi äläkä lähetä minua takaisin kirjuri Joonatanin taloon, etten kuolisi siellä."

21. Silloin kuningas Sidkia käski säilyttää Jeremiaa vankilan pihassa, ja hänelle annettiin leipäkakku päivässä Leipurienkadulta, kunnes kaikki leipä oli kaupungista loppunut. Ja Jeremia jäi vankilan pihaan.

Luku 38

1. Mutta Sefatja, Mattanin poika, ja Gedalja, Pashurin poika, ja Juukal, Selemjan poika, ja Pashur, Malkian poika, kuulivat ne sanat, jotka Jeremia puhui kaikelle kansalle sanoen:

2. "Näin sanoo Herra: Joka jää tähän kaupunkiin, se kuolee miekkaan, nälkään ja ruttoon; mutta joka menee kaldealaisten luo, se saa elää, pitää henkensä saaliinansa ja jää eloon.

3. Näin sanoo Herra: Tämä kaupunki annetaan Baabelin kuninkaan sotajoukon käsiin, ja hän valloittaa sen."

4. Silloin päämiehet sanoivat kuninkaalle: "Tämä mies on kuolemalla rangaistava, sillä hän herpaisee niiden sotamiesten kädet, jotka ovat jäljellä tässä kaupungissa, ja kaiken kansan kädet, kun hän heille puhuu tällaisia sanoja. Sillä ei tämä mies etsi tämän kansan menestystä, vaan onnettomuutta."

5. Kuningas Sidkia vastasi: "Katso, hän on teidän käsissänne. Sillä eihän kuningas voi mitään teitä vastaan."

6. Silloin he ottivat Jeremian ja heittivät hänet Malkian, kuninkaan pojan, kaivoon, joka oli vankilan pihassa; he laskivat Jeremian köysillä alas. Mutta kaivossa ei ollut vettä, vaan liejua, ja Jeremia vajosi liejuun.

7. Mutta etiopialainen Ebed-Melek, hoviherra, joka oli kuninkaan linnassa, kuuli, että he olivat panneet Jeremian kaivoon; mutta kuningas istui Benjaminin portissa.

8. Niin Ebed-Melek meni kuninkaan linnasta ja puhutteli kuningasta sanoen:

9. "Herrani, kuningas! Nuo miehet ovat pahoin tehneet kaikessa, mitä ovat tehneet profeetta Jeremialle: he ovat heittäneet hänet kaivoon, kuolemaan nälkään siihen paikkaansa." Sillä kaupungissa ei ollut enää leipää.

10. Silloin kuningas käski etiopialaista Ebed-Melekiä sanoen: "Ota mukaasi täältä kolmekymmentä miestä ja nosta profeetta Jeremia kaivosta, ennenkuin hän kuolee."

11. Ja Ebed-Melek otti miehet mukaansa ja meni kuninkaan linnaan, aarrekammion alla olevaan paikkaan, ja otti sieltä rikkinäisiä ja kuluneita vaateriepuja ja laski ne köysillä Jeremialle kaivoon.

12. Sitten etiopialainen Ebed-Melek sanoi Jeremialle: "Pane nämä rikkinäiset ja kuluneet vaaterievut kainaloihisi köytten alle", ja Jeremia teki niin.

13. Sitten he vetivät Jeremian köysillä ylös ja nostivat hänet kaivosta. Ja Jeremia jäi vankilan pihaan.

14. Mutta kuningas Sidkia lähetti hakemaan profeetta Jeremian tykönsä Herran temppelin kolmanteen sisäänkäytävään. Ja kuningas sanoi Jeremialle: "Minä kysyn sinulta jotakin; älä salaa minulta mitään."

15. Mutta Jeremia vastasi Sidkialle: "Jos minä sinulle jotakin ilmoitan, niin sinähän surmautat minut. Ja jos minä sinua neuvon, et sinä minua kuule."

16. Silloin kuningas Sidkia vannoi salaa Jeremialle sanoen: "Niin totta kuin Herra elää, joka on luonut tämän meidän elämämme: minä en sinua surmauta enkä jätä sinua näiden miesten käsiin, jotka etsivät sinun henkeäsi."

17. Silloin Jeremia sanoi Sidkialle: "Näin sanoo Herra, Jumala Sebaot, Israelin Jumala: Jos sinä menet Baabelin kuninkaan päämiesten tykö, niin sinun henkesi säilyy, eikä tätä kaupunkia tulella polteta, ja sinä ja sinun huoneesi saatte elää.

18. Mutta jos sinä et mene Baabelin kuninkaan päämiesten tykö, niin tämä kaupunki annetaan kaldealaisten käsiin, ja he polttavat sen tulella, etkä sinäkään pelastu heidän käsistänsä."

19. Silloin kuningas Sidkia sanoi Jeremialle: "Minä pelkään niitä juutalaisia, jotka ovat menneet kaldealaisten puolelle, pelkään, että minut jätetään heidän käsiinsä ja he pitävät minua pilkkanansa."

20. Mutta Jeremia sanoi: "Ei jätetä. Kuule vain Herran ääntä, kuule, mitä minä sinulle puhun, niin sinun käy hyvin, ja sinun henkesi säilyy.

21. Mutta jos sinä et tahdo mennä, niin tämä on se sana, jonka Herra on minulle näyttänyt:

22. Katso, kaikki naiset, jotka ovat jäljellä Juudan kuninkaan linnassa, viedään Baabelin kuninkaan päämiesten luokse, ja katso, he sanovat: 'Sinun ystäväsi ovat sinut viekoitelleet ja saaneet sinut valtaansa; sinun jalkasi vajosivat liejuun - he vetäytyivät pois.'

23. Ja kaikki sinun vaimosi ja lapsesi viedään kaldealaisten luokse, etkä sinä pelastu näiden käsistä, vaan Baabelin kuninkaan käsi tarttuu sinuun, ja sinä saatat tämän kaupungin tulella poltettavaksi."

24. Silloin Sidkia sanoi Jeremialle: "Älköön kukaan saako tietää tästä puhelusta, muutoin sinä kuolet.

25. Mutta jos päämiehet kuulevat, että minä olen puhunut sinun kanssasi, ja tulevat sinun luoksesi ja sanovat sinulle: 'Ilmoita meille, mitä olet puhunut kuninkaalle ja mitä kuningas on puhunut sinulle - älä salaa sitä meiltä, muutoin me surmaamme sinut' -

26. niin sano heille: 'Minä annoin rukoukseni langeta kuninkaan eteen, ettei hän lähettäisi minua takaisin Joonatanin taloon, kuolemaan sinne.'"

27. Ja kaikki ruhtinaat tulivat Jeremian tykö ja kysyivät häneltä, ja hän ilmoitti heille kaiken, mitä kuningas oli käskenyt hänen ilmoittaa. Niin he jättivät hänet rauhaan, sillä asiasta ei oltu mitään kuultu.

28. Ja Jeremia jäi olemaan vankilan pihassa siihen päivään asti, jona Jerusalem valloitettiin.

Luku 8

1. Niinä päivinä sai Juudit, Merarin, Ooksin pojan, tytär, kuulla tämän. Ooks oli Joosefin poika, tämä taas Osielin, tämä Helkiaan, tämä Eliaan, tämä Kelkiaan, tämä Eliabin, tämä Natanaelin, tämä Salamielin, tämä Sarsadin, tämä Israelin poika.

2. Ja hänen miehensä Manasse, joka oli hänen omaa sukukuntaansa ja sukuansa, oli kuollut ohranleikkuun aikaan.

3. Kun hän nimittäin kerran oli pellolla valvomassa lyhteiden sitojain työtä, kohtasi kuumuus hänen päätänsä, ja hän joutui vuoteeseen ja kuoli kaupungissansa Beetyluassa. Ja hänet haudattiin isiensä tykö Dootaimin ja Baalamonin väliselle pellolle.

4. Ja Juudit oli elänyt talossansa leskenä kolme vuotta ja neljä kuukautta

5. ja oli rakentanut itsellensä majan talonsa katolle; ja hän oli pannut säkkipuvun lanteillensa, ja hänen yllänsä olivat hänen leskeysvaatteensa.

6. Ja hän paastosi leskeytensä aikana joka päivä, paitsi sapattien edellisenä päivänä ja sapatteina ja uusienkuiden edellisenä päivänä ja uusinakuina ja juhlina ja Israelin huoneen ilopäivinä.

7. Ja hän oli kaunis vartaloltaan ja ylen ihana näöltään. Ja hänen miehensä Manasse oli jättänyt hänelle kultaa ja hopeaa ja palvelijoita ja palvelijattaria ja karjaa ja peltoja; ja ne olivat yhä hänen hallussansa.

8. Eikä ollut ainoatakaan, joka olisi sanonut hänestä pahaa sanaa, sillä hän oli hyvin jumalinen.

9. Kun Juudit sai kuulla, kuinka katkeria sanoja kansa oli puhunut kaupungin johtajan edessä, koska se oli menettänyt rohkeutensa vedenpuutteen tähden, ja kun hän myös sai kuulla, mitä kaikkea Osias oli kansalle vastannut, kuinka hän oli vannonut heille jättävänsä kaupungin viiden päivän perästä assurilaisille,

10. niin hän lähetti palvelusneitsyensä, jonka hoidossa koko hänen omaisuutensa oli, kutsumaan luokseen kaupunkinsa vanhimmat, Osiaan, Kabriksen ja Karmiksen.

11. Ja kun nämä tulivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "Kuulkaa minua, te Beetyluan asukkaiden johtajat. Sillä ei ole oikea se puhe, jonka te tänään olette puhuneet kansan edessä, kun olette Jumalan edessä vannoneet ja vakuuttaneet jättävänne kaupungin meidän vihollisillemme, ellei Herra noiden määrättyjen päivien kuluessa lähetä teille apua.

12. Ja nyt, keitä olette te, kun te tänä päivänä olette kiusanneet Jumalaa ja asettuneet Jumalan sijalle ihmisten lasten keskellä?

13. Te koettelette nyt Herraa, Kaikkivaltiasta, mutta ette saa mitään tietää, ette milloinkaan.

14. Kun te ette pääse tunkeutumaan ihmisen sydämen syvyyksiin ettekä käsitä hänen ajatuksiansa ja mieltänsä, niin kuinka te voitte tutkia Jumalan, joka nämä kaikki on tehnyt, ja kuinka voitte tietää hänen mielensä ja käsittää hänen ajatuksensa? Älkää, veljet, koskaan vihoittako Herraa, meidän Jumalaamme.

15. Sillä jos hän ei tahdo meitä auttaa noiden viiden päivän kuluessa, niin on hänellä valta suojella meitä, minä päivänä tahtoo, taikka myös tuhota meidät vihollistemme silmäin edessä.

16. Mutta te, älkää pakottako Herraa, meidän Jumaalamme, tekemään päätöksiänsä, sillä Jumala ei ole niinkuin ihminen, että häntä voitaisiin uhata, eikä niinkuin ihmislapsi, että hänet saataisiin muuttamaan päätöksensä.

17. Odottakaamme siis häneltä pelastusta ja rukoilkaamme häntä avuksemme, ja hän kuulee meidän äänemme, jos se on hänelle otollista.

18. Sillä ei ole miesmuistiin ollut, eikä ole tänä päivänä, meidän keskuudessamme sukukuntaa, ei sukua, ei kylää, ei kaupunkia, joka palvelisi käsintehtyjä jumalia, niinkuin on ollut entisinä aikoina.

19. Siitä syystä meidän isämme annettiikin alttiiksi miekalle ja ryöstölle, ja he kärsivät suuren tappion vihollistemme edessä.

20. Mutta me emme tunne muuta Jumalaa kuin hänet; sentähden me toivomme, ettei hän ole meitä halveksiva, eikä ketään, joka kansaamme kuuluu.

21. Sillä jos meidän kaupunkimme vallataan, niin koko Juudea kukistuu ja meidän pyhäkkömme ryöstetään, ja Herra vaatii meidän veremme sen hävittämisestä.

22. Ja sen, että veljemme surmataan ja maan asukkaat viedään vankeuteen ja perintöosammme tehdään autioksi, hän antaa tulla meidän päämme päälle, missä ikinä pakanakansojen keskuudessa olemmekin orjina, ja me joudumme isäntäimme loukkauksen ja pilkan alaiseksi.

23. Sillä meidän orjuutemme ei käänny hyväksi, vaan Herra, meidän Jumalamme, antaa sen tulla häpeäksi.

24. Ja nyt, veljet, osoittakaamme veljillemme, että heidän henkensä riippuu meistä, ja että pyhäkkö ja temppeli ja alttari on meidän varassamme.

25. Paitsi tätä kaikkea, kiittäkäämme Herraa, Jumalaamme, joka koettelee meitä, samoin kuin meidän isiämmekin.

26. Muistakaa, mitä hän teki Aabrahamille, ja kuinka hän koetteli Iisakia, ja mitä Jaakobille tapahtui Syyrian Mesopotamiassa, kun hän paimensi enonsa Laabanin lampaita.

27. Sillä niinkuin hän koetteli heitä ainoastaan tutkiakseen heidän sydämiänsä, niin hän ei myöskään ole rangaissut meitä; Herra ainoastaan varoitukseksi kurittaa niitä, jotka häntä lähestyvät."

28. Niin Osias vastasi hänelle: "Kaikki, mitä olet sanonut, sinä olet puhunut ymmärtäväisellä sydämellä. Eikä ole ketään, joka voi sanojasi vastustaa.

29. Sillä sinun viisautesi ei ole tullut julki vasta tänään, vaan niin kauan kuin olet elänyt, on kaikki kansa tuntenut sinun ymmärryksesi, kuinka viisasta on kaikki, mitä sydämesi ajattelee.

30. Mutta kansa on kovin kärsinyt janosta, ja niin he ovat pakottaneet meidät tekemään, mitä olemme heille sanoneet, ja ottamaan päällemme valan, jota emme voi rikkoa.

31. Rukoile siis nyt meidän puolestamme, koska sinä olet hurskas vaimo, niin Herra lähettää sateen täyttämään meidän vesisäiliömme, eikä meidän enää tarvitse nääntyä."

32. Silloin Juudit sanoi heille: "Kuulkaa minua. Minä teen teon, josta kerrotaan sukupolvesta sukupolveen kansamme lasten keskuudessa.

33. Asettukaa te tänä yönä kaupungin portille: minä kuljen siitä ulos palvelusneitsyeni kanssa, ja niiden päivien kuluessa, joiden jälkeen te lupasitte jättää kaupungin vihollisillemme, on Herra pelastava Israelin minun käteni kautta.

34. Mutta älkää tiedustelko, mitä aion tehdä, sillä en sano sitä teille, ennenkuin työni on suoritettu loppuun."

35. Niin Osias ja johtajat sanoivat hänelle: "Mene rauhassa, Herra Jumala käyköön sinun edelläsi kostamaan vihollisillemme".

36. Sitten he palasivat takaisin majasta ja menivät asemilleen.

Luku 9

1. Mutta Juudit lankesi kasvoilleen maahan, sirotti tuhkaa päänsä päälle ja riisui yltään säkkipuvun, johon hän oli pukeutuneena. Juuri silloin uhrattiin Jerusalemissa Jumalan huoneessa sen illan suitsutusuhri. Ja Juudit huusi suurella äänellä avuksi Herraa ja sanoi:

2. "Herra, minun isäni Simeonin Jumala, hänen, jonka käteen sinä annoit miekan, että hän kostaisi muukalaisille, jotka riisuivat neitsyen sylin tehdäkseen hänelle väkivaltaa ja paljastivat hänen lanteensa häväistykselle ja häpeällisesti saastuttivat hänen kohtunsa! Sinähän olit sanonut: 'Ei näin saa tehdä'. Mutta he tekivät kuitenkin.

3. Sentähden sinä annoit heidän päämiehensä surman omiksi ja vuoteen, joka häpesi heidän petollista irstailuaan, sinä annoit tahraantua vereen; sinä löit palvelijat yhdessä valtiaiden kanssa, löit valtiaat valtaistuimiltaan.

4. Ja sinä annoit heidän vaimonsa ryöstösaaliiksi ja heidän tyttärensä vankeuteen; kaiken saaliin jaettavaksi poikiesi kesken, joita sinä rakastat. Sillä he kiivailivat suuresti sinun puolestasi ja kauhistuivat oman verensä saastutusta ja huusivat sinua avuksensa. Jumala, minun Jumalani, kuule minua, leskivaimoa!

5. Sillä sinä olet tehnyt, mitä ennen niitä oli, ne ja niiden jälkeiset asiat; nykyiset ja tulevaiset sinä olet aivoitellut. Ja minkä sinä aivoittelit, se tapahtui,

6. ja mitkä sinä olit päättänyt, ne astuivat esiin ja sanoivat: 'Katso, tässä me olemme'. Sillä kaikki sinun tiesi ovat valmiit, ja sinun tuomiosi on sinulle edeltä tunnettu.

7. Sillä, katso assurilaiset ovat kokoontuneet lukuisin sotajoukoin; he kerskaavat hevosista ja ratsumiehistä, ylpeilevät jalkaväen voimasta, he panevat toivonsa kilpiin ja keihäisiin, jousiin ja linkoihin, eivätkä tiedä, että sinä olet Herra, joka hävität sodat.

8. 'Herra' on sinun nimesi. Lyö maahan voimalla heidän väkensä ja murskaa vihallasi heidän väkevyytensä. Sillä he ovat päättäneet häväistä sinun pyhäkkösi ja saastuttaa sen majan, jossa sinun kunniasi nimi asuu, ja lyödä miekalla poikki sinun alttarisi sarven.

9. Katso heidän röyhkeyttänsä, lähetä vihasi heidän päätänsä kohti, anna minun, leskivaimon, käteen voima siihen, mitä olet aivoitellut.

10. Lyö minun huulteni vilpin kautta palvelija yhdessä herransa kanssa ja herra yhdessä palvelijansa kanssa; murskaa heidän ylpeytensä naisen kädellä.

11. Sillä sinun voimasi ei riipu paljoudesta eikä sinun valtasi väkevistä miehistä, vaan sinä olet nöyrien Jumala ja alhaisten auttaja, heikkojen holhooja, hyljättyjen suojelija ja epätoivoisten pelastaja.

12. Niin, sinä, minun isäni Jumala ja Israelin perintöosan Jumala, taivaan ja maan valtias, vetten luoja ja kaiken luomakunnan kuningas, kuule minun rukoukseni

13. ja anna minun sanani ja viekkauteni tulla haavoiksi ja mustelmiksi niille, joilla on pahoja aikeita sinun liittoasi, sinun pyhää huonettasi ja Siionin kukkulaa ja sinun lastesi asuinsijaa vastaan.

14. Ja anna kaiken kansasi ja jokaisen sukukunnan tuntea ja tietää, että sinä olet Jumala, jonka on kaikki valta ja voima, ja ettei ole toista, joka suojelee Israelin heimoa, paitsi sinä".

5. Joka köyhää pilkkaa, se herjaa hänen luojaansa; joka toisen onnettomuudesta iloitsee, ei jää rankaisematta.

6. Vanhusten kruunu ovat lastenlapset, ja isät ovat lasten kunnia.

7. Ei sovi houkalle ylevä puhe, saati sitten ruhtinaalle valhe.

8. Lahjus on käyttäjänsä silmissä kallis kivi: mihin vain hän kääntyy, hän menestyy.