Gefunden 47 Ergebnisse für: muun

  • Ja heidän lapsistaan puolet puhuivat asdodinkieltä tai jonkun muun kansan kieltä, eivätkä osanneet puhua juudankieltä. (Nehemia 13, 24)

  • Ja Haaman sanoi: "Eipä kuningatar Esterkään antanut laittamiinsa pitoihin kuninkaan kanssa tulla kenenkään muun kuin minun. Ja huomiseksikin minä olen kuninkaan kanssa kutsuttu hänen luoksensa. (Ester 5, 12)

  • Mutta hän jätti Joosefin, Sakariaan pojan, ja Asariaan kansan johtajiksi muun sotajoukon kanssa Juudeaan tämän suojaksi. (1 Makkabealaisten kirja 5, 18)

  • Päästä siis nyt heidät kotiinsa, mutta valitse itsellesi muutamia harvoja miehiä, jotka ovat sinun saattueenasi, ja tule minun kanssani Ptolemaikseen, niin minä luovutan sinulle sen ynnä muut linnoitukset ja muun sotaväen ja kaikki virkamiehet; sitten minä käännyn takaisin ja menen pois, sillä sen asian vuoksi minä olen tullut." (1 Makkabealaisten kirja 12, 45)

  • Ja hänen kaiken muun maineensa lisäksi tuli vielä se, että hän sai Joppen satamapaikaksi ja siten hankki maihintulopaikan meren saarelaisille. (1 Makkabealaisten kirja 14, 5)

  • lähetti tuo rietas Jaason muutamia miehiä, jotka olivat saaneet Antiokian kansalaisoikeuden, Jerusalemin edustajina seuraamaan kilpailuja, että he veisivät kolmesataa drakmaa hopeata uhriksi Herakleelle. Mutta ne, jotka veivät rahat, pyysivät, ettei niitä käytettäisi uhriin, vaan jonkun muun menon peittämiseksi. (2 Makkabealaisten kirja 4, 19)

  • Sittenkuin olivat keränneet aseet, he panivat ne kaikki huolellisesti varastoihin sopiviin paikkoihin, mutta muun saaliin he veivät Jerusalemiin. (2 Makkabealaisten kirja 8, 31)

  • Samoin hyökkäsivät toiset kiertoliikkeellä sisällä olevia vastaan ja pistivät tornit tuleen: he sytyttivät myös rovioita palamaan ja polttivat nuo pilkkaajat elävältä. Toiset taas mursivat auki portit ja päästivät muun sotajoukon sisälle sekä valtasivat kaupungin. (2 Makkabealaisten kirja 10, 36)

  • Kun Timoteus sai tiedon Juudaan tulosta, lähetti hän ennakolta pois vaimot ja lapset sekä muun kuormaston Karnion nimiseen paikkaan; sillä sitä paikkaa oli vaikea piirittää ja lähestyä, koska vain kapeat solat johtivat sinne. (2 Makkabealaisten kirja 12, 21)

  • Sinne jokainen, joka on syypää temppelinryöstöön taikka on tehnyt jonkin muun erittäin raskaan rikoksen, syöstään tuhoutumaan. (2 Makkabealaisten kirja 13, 6)

  • Hän antoi myös leikata jumalattoman Nikanorin kielen ja määräsi sen heitettäväksi pala palalta linnuille, mutta kaiken muun ripustettavaksi vastapäätä temppeliä hänen mielettömyytensä palkaksi. (2 Makkabealaisten kirja 15, 33)

  • Ja kaiken muun pahuutesi lisäksi - voi, voi sinua! sanoo Herra, Herra - (Hesekiel 16, 23)


“No juízo final daremos contas a Deus até de uma palavra inútil que tenhamos dito.” São Padre Pio de Pietrelcina