Gefunden 224 Ergebnisse für: luettelo uhrausta varten tarkoitetuista eläimistä

  • ja punnitsin heille hopean ja kullan ja kalut, sen antimen, jonka kuningas ja hänen neuvonantajansa ja ruhtinaansa ja kaikki siellä olevat israelilaiset olivat antaneet meidän Jumalamme temppeliä varten. (Esra 8, 25)

  • samoin kirje Aasafille, kuninkaan puiston vartijalle, että hän antaa minulle hirsiä temppelilinnan porttien kattamista varten sekä kaupungin muuria ja sitä taloa varten, johon menen asumaan." Ja kuningas myönsi minulle sen, koska minun Jumalani hyvä käsi oli minun päälläni. (Nehemia 2, 8)

  • Osa perhekunta-päämiehistä antoi lahjoja rakennustyötä varten. Maaherra antoi rahastoon tuhat dareikkia kultaa, viisikymmentä maljaa ja viisisataa kolmekymmentä papin-ihokasta. (Nehemia 7, 69)

  • Ja Esra, kirjanoppinut, seisoi korkealla puulavalla, joka oli tätä varten tehty. Ja hänen vieressään seisoivat: hänen oikealla puolellaan Mattitja, Sema, Anaja, Uuria, Hilkia ja Maaseja; ja hänen vasemmalla puolellaan Pedaja, Miisael, Malkia, Haasum, Hasbaddana, Sakarja ja Mesullam. (Nehemia 8, 4)

  • Me sitoudumme suorittamaan vuodessa kolmannes-sekelin palvelusta varten Jumalamme temppelissä: (Nehemia 10, 32)

  • ja annoin ne papeille, Aaronin pojille, alttaria varten; kymmenykset maan tuotteista minä annoin Leevin pojille, jotka tekevät palvelusta Jerusalemissa; ja toisen kymmenyksen minä myin ja menin Jerusalemiin ja käytin sen siellä joka vuosi. (Tobian kirja 1, 7)

  • ja etten ole saastuttanut nimeäni enkä isäni nimeä siinä maassa, jossa minä elän vankina. Minä olen isäni ainoa lapsi, eikä hänellä ole muuta lasta, joka hänet perisi, eikä muuta läheistä omaista tai tämän poikaa, jolle minun pitäisi säilyttää itseni vaimoksi. Minulta on jo kuollut seitsemän miestä; mitä varten minä vielä eläisin? Mutta jos sinä et näe hyväksi surmata minua, niin käske, että saan kokea laupeutta ja armoa, ettei minun enää tarvitse kuulla herjausta.» (Tobian kirja 3, 15)

  • Mutta sano minulle, mikä palkka minun tulee sinulle antaa? Ehkä drakma päivää kohti ja mitä muutoin on tarpeen itseäsi ja poikaani varten? (Tobian kirja 5, 15)

  • Silloin sanoi nuorukainen enkelille: »Asarias, veljeni, mitä varten meillä on sen kalan maksa, sydän ja sappi?» (Tobian kirja 6, 7)

  • Lähde siis nyt ja valtaa minulle edeltäpäin koko heidän alueensa; ja jos he antautuvat sinulle, niin pidä heitä vartioituina minua varten heidän rangaistuksensa päivään saakka. (Juditin kirja 2, 10)

  • Vielä hän otti kameleja, aaseja ja muuleja kuormastoa varten suunnattoman joukon ja lukemattoman määrän lampaita ja nautoja ja vuohia heidän elatukseksensa, (Juditin kirja 2, 17)

  • samoin paljon viljaa jokaista miestä varten, sekä ylen runsaasti kultaa ja hopeaa kuninkaan palatsista. (Juditin kirja 2, 18)


“Não há nada mais inaceitável do que uma mulher caprichosa, frívola e arrogante, especialmente se é casada. Uma esposa cristã deve ser uma mulher de profunda piedade em relação a Deus, um anjo de paz na família, digna e agradável em relação ao próximo.” São Padre Pio de Pietrelcina