1. Niinä päivinä nousi Mattatias, Simeonin pojan Johanneksen poika, pappi, joka kuului jerusalemilaisen Jooaribin pappisosastoon; hän asui Moodeinissa.

2. Hänellä oli viisi poikaa: Johannes, lisänimeltä Gaddis,

3. Simon,lisänimeltä Tassis,

4. Juudas, lisänimeltä Makkabialainen,

5. Eleasar, lisänimeltä Avaran, ja Joonatan, lisänimeltä Apfus.

6. Kun hän näki sen jumalanpilkan, mikä tapahtui Juudassa ja Jerusalemissa,

7. niin hän sanoi: "Voi minua! Miksi olen syntynyt näkemään kansani tuhon ja pyhän kaupungin tuhon ja istumaan täällä toimetonna, kun se on annettu vihollisten valtaan ja pyhäkkö muukalaisten valtaan?

8. Sen temppelistä on tullut ikäänkuin häväisty mies.

9. Sen ihanat astiat on viety saaliiksi, sen pienet lapset on tapettu sen kaduilla, sen nuorukaiset vihollisen miekalla.

10. Mikä kansa ei olisi ollut valtaamassa sen linnoja, anastamassa siltä saalista?

11. Kaikki sen kaunistus on otettu pois, vapaasta on tullut orjatar.

12. Ja katso, mikä meillä on pyhää, mikä meillä oli kaunista ja ihanaa, se on hävitetty, ja pakanat ovat sen saastuttaneet.

13. Mitä varten me vielä eläisimme?"

14. Ja Mattatias ja hänen poikansa repäisivät vaatteensa ja pukeutuivat surupukuun ja murehtivat katkerasti.

15. Mutta kuninkaan lähettiläät, joiden tuli pakottaa luopumukseen, tulivat Moodeinin kaupunkiin, saattaaksensa sen uhraamaan.

16. Ja monet Israelista tulivat heidän luoksensa, mutta Mattatias ja hänen poikansa myös kokoontuivat sinne.

17. Silloin kuninkaan lähettiläät alkoivat puhua ja sanoivat Mattatiaalle näin: "Sinä olet päämies, arvossapidetty ja vaikutusvaltainen tässä kaupungissa, ja sinulla on tukea pojissasi ja veljissäsi.

18. Astu nyt siis esiin ensimmäisenä ja tee niinkuin kuningas on käskenyt, niinkuin ovat tehneet kaikki kansat ja Juudan miehet ja Jerusalemiin jäljelle jääneet. Silloin sinut ja sinun huoneesi luetaan kuninkaan ystäviin, ja sinua ja sinun poikiasi kunnioitetaan hopealla ja kullalla ja monilla lahjoilla."

19. Mutta Mattatias vastasi ja sanoi kuuluvalla äänellä: "Vaikka kaikki kansat, jotka ovat kuninkaan valtakunnan alueella, tottelevat häntä, luopuen kukin isiensä jumalanpalveluksesta ja alistuen hänen käskyihinsä,

20. niin minä, minun poikani ja minun veljeni, me tahdomme vaeltaa isiemme liitossa.

21. Pois se, että luopuisimme laista ja sen säädöksistä!

22. Kuninkaan lakia me emme tottele emmekä poikkea jumalanpalveluksestamme, emme oikealle emmekä vasemmalle."

23. Kun hän juuri oli lopettanut puheensa, astui esiin muuan juutalainen mies kaikkien nähden ruvetakseen uhraamaan Moodeinin alttarilla kuninkaan käskyn mukaan.

24. Kun Mattatias näki tämän, täytti hänet kiivaus, ja hänen sisimpänsä vapisi; hän päästi vihansa valloilleen, niinkuin pitikin, ja juostuaan paikalle hän tappoi hänet alttarille.

25. Ja kuninkaan miehen, joka aikoi pakottaa uhraamaan, hän surmasi samalla kertaa ja hävitti alttarin.

26. Hän kiivaili lain puolesta, tehden niinkuin Piinehas oli tehnyt Simrille, Saalun pojalle.

27. Ja Mattatias huusi kaupungissa suurella äänellä sanoen: "Jokainen, joka kiivailee lain puolesta ja tahtoo pitää liiton voimassa, lähteköön ja seuratkoon minua."

28. Sitten hän ja hänen poikansa pakenivat vuorille ja jättivät kaupunkiin kaiken omaisuutensa.

29. Silloin monet, jotka etsivät vanhurskautta ja oikeutta, lähtivät erämaahan oleskelemaan siellä,

30. he ja heidän poikansa ja vaimonsa ja heidän karjansa, koska vaino heitä vastaan oli ylen ankara.

31. Silloin ilmoitettiin kuninkaan miehille ja sotajoukoille, jotka olivat Jerusalemissa, Daavidin kaupungissa, että eräät niistä, jotka olivat rikkoneet kuninkaan käskyn, olivat menneet erämaahan piilopaikkoihin.

32. Ja monet kiiruhtivat silloin heidän peräänsä ja tavattuaan heidät leiriytyivät heitä vastaan ja varustautuivat sotimaan heitä vastaan sapatinpäivänä.

33. Ja he sanoivat heille: "Tämä jo riittää! Jos tulette ulos ja teette kuninkaan käskyn mukaan, niin saatte elää."

34. Mutta he vastasivat: "Emme tule ulos emmekä noudata kuninkaan käskyä, saastuttaaksemme siten sapatinpäivän".

35. Silloin toiset ryhtyivät heti taistelemaan heitä vastaan.

36. Mutta he eivät puolustautuneet heitä vastaan, eivät heittäneet kiveäkään heitä kohti eivätkä sulkeneet piilopaikkojen sisäänkäytäviä,

37. vaan sanoivat: "Me tahdomme kuolla kaikki viattomuudessamme. Taivas ja maa todistavat puolestamme, että te tuhoatte meidät vastoin oikeutta."

38. Mutta toiset kävivät hyökkäämään heitä vastaan sapatinpäivänä; ja niin he kuolivat, he ja heidän vaimonsa, lapsensa ja karjansa, noin tuhat henkeä.

39. Kun Mattatias ja hänen ystävänsä saivat siitä tiedon, niin he surivat heitä suuresti,

40. ja he sanoivat toinen toisillensa: "Jos me kaikki teemme, niinkuin meidän veljemme tekivät, emmekä taistele pakanoita vastaan henkemme ja oikeuksiemme puolesta, niin he pian hävittävät meidät maan päältä".

41. Sentähden he tekivät sinä päivänä tämän päätöksen: "Jos joku käy kimppuumme sapatinpäivänä, niin taistelkaamme häntä vastaan, ettemme kaikki kuolisi, niinkuin veljemme kuolivat piilopaikoissa".

42. Sitten kokoontui heidän luoksensa joukko hasidilaisia, urhoollisia miehiä Israelista, kaikki, jotka olivat valmiit tasitelemaan lain puolesta.

43. Ja kaikki, jotka pakenivat vainoja, liittyivät heihin ja vahvistivat heidän voimansa.

44. Ja niin he kokosivat sotajoukon, ja he löivät syntiset vihassansa ja jumalattomat miehet kiukussansa, ja jäljellejääneet pakenivat pakanain tykö, pelastautuaksensa.

45. Mutta Mattatias ja hänen poikansa kulkivat ympäri ja hävittivät alttarit

46. ja ympärileikkasivat väkisin kaikki vielä ympärileikkaamattomat poikalapset, keitä vain tapasivat Israelin alueella,

47. ja ajoivat takaa röyhkeitä. Niin yritys menestyi heidän johdollaan.

48. Ja he puolustivat lakia pakanain välivaltaa vastaan ja kuningasten väkivaltaa vastaan eivätkä sallineet syntisten voiman lisääntyä.

49. Kun aika läheni, että Mattatiaan piti kuoleman, sanoi hän pojillensa: "Nyt vallitsee röyhkeys ja kuritus, mullistuksen aika ja kiukkuinen viha.

50. Kiivailkaa siis nyt, lapseni, lain puolesta, ja antakaa henkenne isiemme liiton puolesta.

51. Muistakaa isiemme tekoja, joita he ovat tehneet aikoinansa, ja niin te saatte suuren kunnian ja ikuisen nimen.

52. Eikö Abrahamia havaittu uskolliseksi koettelemuksessa ja sitä luettu hänelle vanhurskaudeksi?

53. Joosef otti ahdistuksensa aikana vaarin käskystä, ja hänestä tuli Egyptin herra.

54. Esi-isämme Piinehas sai kiivailemisensa tähden arpaosaksensa ikuisen pappeuden liiton.

55. Joosuasta tuli Israelin tuomari, koska hän täytti käskyn.

56. Kaaleb sai maan perinnöksi, koska hän todisti seurakunnan edessä.

57. Daavid sai hurskautensa tähden perinnöksi kuninkaallisen valtaistuimen ikuisiksi ajoiksi.

58. Elias otettiin taivaaseen, koska hän kiivaili lain puolesta.

59. Ananias, Asarias ja Miisael pelastuivat liekeistä uskonsa tähden.

60. Daniel pelastui leijonain kidasta viattomuutensa tähden.

61. Huomatkaa siis, että näin käy suvusta sukuun: ei kukaan, joka panee toivonsa häneen, joudu häviöön.

62. Älkää siis peljätkö syntisen miehen käskyjä, sillä hänen kunniansa tulee loaksi ja matojen ruuaksi.

63. Tänään hän on korkealle korotettu, mutta huomenna ei häntä enää ole, sillä hän on palannut maan tomuun, ja hänen hankkeensa ovat rauenneet tyhjiin.

64. Mutta te, lapseni, olkaa lujat ja miehuulliset lain puolesta, sillä siitä te saatte kunnian.

65. Ja katso, minä tiedän, että Simeon, teidän veljenne, on neuvokas mies; kuulkaa häntä aina, hän on oleva teille isänä.

66. Mutta Juudas Makkabialainen, joka on ollut urhoollinen sankari nuoruudestaan asti, hän on oleva teidän sotapäällikkönne ja käyvä sukukuntiemme sotaa.

67. Ja te, kootkaa luoksenne kaikki, jotka noudattavat lakia, ja hankkikaa kosto kansanne puolesta.

68. Kostakaa pakanoille ja pitäkää kiinni lainsäädöksistä."

69. Sitten hän siunasi heidät, ja hänet otettiin isiensä tykö.

70. Hän kuoli vuonna 146. Ja hänen poikansa hautasivat hänet hänen isiensä hautaan Moodeiniin. Ja koko Israel pani toimeen suuret valittajaiset hänen muistoksensa.



Livros sugeridos


“Onde há mais sacrifício, há mais generosidade.” São Padre Pio de Pietrelcina

Newsletter

Receba as novidades, artigos e noticias deste portal.