Bíblia Católica
 

2. Kuningasten kirja, 18

18. Kun he sitten kutsuivat kuningasta, menivät Eljakim, Hilkian poika, joka oli linnan päällikkönä, ja kirjuri Sebna ja kansleri Jooah, Aasafin poika, heidän luoksensa.

Versículos relacionados com 2. Kuningasten kirja, 18:

Luku 2/2 Kings kertoo Juudan kuninkaan Hiskianhin ja hänen taistelunsa Assyrian kuninkaan Senaqueriben vastaan. Hiskia johtaa uskonnollisia uudistuksia Juudassa ja kieltäytyy alistumasta Senaqueriben vaatimuksiin. Senaqueribe tunkeutuu Juutaan, mutta Hiskiah pyytää apua Jumalalle ja Assyrian armeija kärsii suuresta tappiosta. Alla on viisi jaetta, jotka liittyvät 2 Kings 18: n aiheisiin.

2 Chronicles 29:3: "Hänen hallituskautensa ensimmäisenä vuonna hän avasi Herran talon ovet ja huomasi heidät." Tämä jae osoittaa Hisekian ensimmäisen toiminnan Juudan kuninkaana, joka johti uskonnollisia uudistuksia maassa.

2 Chronicles 30:6: "Siksi lähettiläät kävivät kädessä kaikkien Ephraimin ja Manassen ja jopa Zebulomin kaupunkien läpi; mutta pilkkaa niitä ja pilkkaa niitä." Tämä jae osoittaa, että jotkut Pohjois -valtakunnan asukkaat johtavat uskonnollisista uudistuksista.

Jesaja 36:4: "Sitten Rabsaqué sanoi heille:" Sano Hiskia: Sanoo siis suuri kuningas, Assyrian kuningas, johon luotat? "Tämä jae osoittaa Senaqueribin vaatimukset Hiskialle, joka sisälsi juudan antautumisen.

Jesaja 37:14: "Sitten Hiskia sai kirjeen lähettiläiden käsistä ja lukee sen; ja kiipesi Herran taloon ja ojensi Herran edessä." Tämä jae osoittaa Hiskian vastauksen Senaqueriben kirjeeseen, joka pyysi Jumalaa apua hänen valtakuntansa suojelemiseksi.

Jesaja 37:36: "Sitten Herran enkeli tuli ulos ja tappoi sata kahdeksankymmentä -viisi tuhatta miestä Assyrian leirillä; ja kun miehet nousivat aamulla, katso, he olivat kaikki ruumiita." Tämä jae osoittaa jumalallisen puuttumisen Juudan ja Assyrian välisessä taistelussa, mikä johti suureen voittoon Hiskialle ja hänen armeijalleen.





“Há alegrias tão sublimes e dores tão profundas que não se consegue exprimir com palavras. O silêncio é o último recurso da alma, quando ela está inefavelmente feliz ou extremamente oprimida!” São Padre Pio de Pietrelcina