Znaleziono 1669 Wyniki dla: Lei
Ja hänen miehensä Manasse, joka oli hänen omaa sukukuntaansa ja sukuansa, oli kuollut ohranleikkuun aikaan. (Juditin kirja 8, 2)
Ja kun nämä tulivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "Kuulkaa minua, te Beetyluan asukkaiden johtajat. Sillä ei ole oikea se puhe, jonka te tänään olette puhuneet kansan edessä, kun olette Jumalan edessä vannoneet ja vakuuttaneet jättävänne kaupungin meidän vihollisillemme, ellei Herra noiden määrättyjen päivien kuluessa lähetä teille apua. (Juditin kirja 8, 11)
Ja palvelusneitsyelleen hän antoi leilin viiniä ja ruukun öljyä, täytti laukun ohra - ja viikunakakuilla ja puhtailla leivillä ja kääri sitten kaikki astiansa huolellisesti vaatteeseen ja sälytti ne hänen kannettaviksensa. (Juditin kirja 10, 5)
Ja väki alkoi juosta kokoon leirissä, sillä tieto hänen saapumisestaan oli levinnyt telttoihin. Ja he tulivat ja asettuivat hänen ympärilleen, kun hän siinä seisoi Holoferneen teltan ulkopuolella, kunnes tälle oli ilmoitettu hänestä. (Juditin kirja 10, 18)
Ja mitä tulee kansaasi, joka asuu vuoristossa, niin en olisi nostanut keihästäni heitä vastaan, elleivät he olisi minua halveksineet. He ovat itse tehneet tämän itsellensä. (Juditin kirja 11, 2)
Sentähden, valtias ja herra, älä halveksi hänen sanaansa, vaan paina se sydämeesi, sillä se on tosi. Meidän kansaamme ei näet voida rangaista, miekka ei voi heille mitään, elleivät he tee syntiä Jumalaansa vastaan. (Juditin kirja 11, 10)
Niin Holofernes antoi henkivartijoillensa sen määräyksen, ettei heidän tullut estää Juuditia. Ja tämä viipyi leirissä kolme päivää; mutta joka yö hän meni Beetyluan laaksoon ja kylpi leirissä, vesilähteellä. (Juditin kirja 12, 7)
joka pisti sen ruokalaukkuunsa. Sitten he lähtivät molemmat yhdessä tapansa mukaan toimittamaan rukoustansa. Ja kun he olivat kulkeneet leirin lävitse. kiersivät he laakson, suuntasivat sitten kulkunsa ylös Beetyluan vuorelle ja saapuivat niin kaupungin portille. (Juditin kirja 13, 10)
Silloin nämä ottavat kaikki sotavarustuksensa ja menevät leiriinsä ja herättävät Assurin sotajoukon pääliköt ja rientävät yhdessä Holoferneen teltalle, mutta eivät löydä häntä. Ja heidät valtaa pelko, niin että he pakenevat teidän kasvojenne edestä. (Juditin kirja 14, 3)
Mutta kun Akior oli nähnyt kaiken, mitä Israelin Jumala oli tehnyt, uskoi hän lujasti Jumalaan ja antoi ympärileikata esinahkansa lihan. Niin hänet liitettiin Israelin huonekuntaan, jonka yhteydessä hän on vielä tänäkin päivänä. (Juditin kirja 14, 10)
Mutta kun Assurin sotajoukon pääliköt kuulivat nämä sanat, repäisivät he viittansa ja peljästyivät suuresti; ja he alkoivat huutaa ja parkua suurella äänellä keskellä leiriä. (Juditin kirja 14, 19)
Samoin nekin, jotka olivat leiriytyneet vuoristoon, Beetyluan ympärille, kääntyivät pakoon. Mutta silloin hyökkäsivät kaikki israelilaisten sotakuntoiset miehet heidän kimppuunsa. (Juditin kirja 15, 3)