Fondare 173 Risultati per: papit

  • Mutta kun toinen huomasi, että mies oli aivan kauniisti hänet pettänyt, meni hän tuohon ylen suureen ja pyhään temppeliin, juuri kun papit toimittivat lainmääräämiä uhreja, ja vaati, että mies oli jätettävä hänen valtaansa. (2 Makkabealaisten kirja 14, 31)

  • Tämän sanottuansa hän lähti pois. Mutta papit ojensivat kätensä taivasta kohti ja huusivat avuksi häntä, joka aina taistelee meidän kansamme puolesta, ja sanoivat näin: (2 Makkabealaisten kirja 14, 34)

  • Kun hän oli saapunut sinne, kutsui hän kokoon heimolaisensa ja asetti papit alttarin eteen sekä lähetti sitten noutamaan niitä, jotka olivat linnoituksessa. (2 Makkabealaisten kirja 15, 31)

  • Papit eivät kysyneet: 'Missä on Herra?' Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet, ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä, joista ei apua ole. (Jeremia 2, 8)

  • Niinkuin teosta tavattu varas on häpeissänsä, niin joutuu Israelin heimo häpeään, se ja sen kuninkaat, ruhtinaat, papit ja profeetat, (Jeremia 2, 26)

  • Sinä päivänä, sanoo Herra, katoaa rohkeus kuninkaalta ja päämiehiltä, papit tyrmistyvät ja profeetat hämmästyvät. (Jeremia 4, 9)

  • profeetat ennustavat valhetta, ja papit hallitsevat yksissä neuvoin heidän kanssaan, ja sitä minun kansani rakastaa. Mutta mitä te teette, kun tästä tulee loppu? (Jeremia 5, 31)

  • niin sano heille: Näin sanoo Herra: Katso, minä täytän kaikki tämän maan asukkaat, kuninkaat, jotka istuvat Daavidin valtaistuimella, papit ja profeetat ja kaikki Jerusalemin asukkaat päihtymyksellä. (Jeremia 13, 13)

  • Jos minä kedolle lähden, katso - miekan kaatamia! Jos tulen kaupunkiin, katso - kalvava nälkä! Sillä sekä profeetat että papit kiertävät maata eivätkä mitään tiedä. (Jeremia 14, 18)

  • Ja papit ja profeetat ja koko kansa kuulivat Jeremian puhuvan nämä sanat Herran temppelissä. (Jeremia 26, 7)

  • Ja kun Jeremia oli puhunut loppuun kaiken, minkä Herra oli käskenyt hänen puhua kaikelle kansalle, niin papit ja profeetat ja koko kansa ottivat hänet kiinni sanoen: "Sinun on kuolemalla kuoltava! (Jeremia 26, 8)

  • Silloin papit ja profeetat sanoivat päämiehille ja kaikelle kansalle näin: "Kuoleman tuomio tälle miehelle! Sillä hän on ennustanut tätä kaupunkia vastaan, niinkuin olette omin korvin kuulleet." (Jeremia 26, 11)


“Jesus e a sua alma devem cultivar a vinha de comum acordo.” São Padre Pio de Pietrelcina