Fondare 3991 Risultati per: Vas
Saatuaan kuulla, mitä oli tapahtunut, Aleksander lähti sotaan Ptolemaiosta vastaan. Mutta tämäkin lähti liikkeelle ja toi häntä vastaan suuren sotajoukon ja ajoi hänet pakoon. (1 Makkabealaisten kirja 11, 15)
Siihen aikaan Joonatan kokosi joukkonsa Juudeasta taistellakseen Jerusalemin linnaa vastaan. Ja he asettivat sitä vastaan paljon piirityskoneita. (1 Makkabealaisten kirja 11, 20)
emmekä tästä päivästä lähtien muutakaan, mikä meille kuuluisi kymmenyksistä ja muista meille tulevista maksuista, emme myöskään suolalammikkoveroja tai meille tulevaa seppeleveroa - kaikesta tästä me luovumme heidän hyväksensä. (1 Makkabealaisten kirja 11, 35)
Ja kaikesta tästä älköön mitään kumottako tästä päivästä ikuisiin aikoihin asti. (1 Makkabealaisten kirja 11, 36)
Kun kuningas Demetrius nyt näki, että rauha vallitsi hänen maassansa ja ettei kukaan häntä vastustanut, niin hän päästi kotiin kaiken sotaväkensä, kunkin omalle paikkakunnalleen, lukuunottamatta vieraita joukkoja, jotka hän oli pestannut pakanain saarilta. Silloin kävivät kaikki joukot, jotka olivat palveluksessa jo hänen isiensä ajoilta, hänelle vihamielisiksi. (1 Makkabealaisten kirja 11, 38)
Tryfon oli Aleksanderin entisiä kannattajia. Kun hän nyt huomasi, että kaikki sotajoukot napisivat Demetriusta vastaan, lähti hän arabialaisen Imalkien luo, joka oli Aleksanderin nuoren pojan Antiokuksen kasvattaja. (1 Makkabealaisten kirja 11, 39)
Demetrius lähetti silloin sanan Joonatanille vastaten: "En vain tätä tee sinulle ja sinun kansallesi, vaan minä osoitan sinulle ja sinun kansallesi myös suurta kunniaa, kun vain saan siihen sopivan tilaisuuden. (1 Makkabealaisten kirja 11, 42)
"Tee kanssamme sovinto, että juutalaiset lakkaisivat sotimasta meitä ja kaupunkia vastaan". (1 Makkabealaisten kirja 11, 50)
niin hän rikkoi kaiken, mitä oli luvannut, tuli Joonatanille vihamieliseksi eikä palkinnut niitä ystävällisiä palveluksia, joita tämä oli hänelle osoittanut, vaan ahdisti häntä kovasti. (1 Makkabealaisten kirja 11, 53)
Hänen luokseen kokoontui kaikki se sotaväki, jonka Demetrius oli hajottanut; se taisteli nyt tätä vastaan, ja hän pakeni ja joutui häviölle. (1 Makkabealaisten kirja 11, 55)
Joonatan lähti nyt liikkeelle ja kulki maan ja kaupunkien halki virran tuolla puolella; ja hänen tykönsä kokoontuivat kaikki Syyrian sotajoukot auttamaan häntä taistelussa. Sitten hän tuli Askaloniin, ja kaupungin asukkaat tulivat ottamaan hänet vastaan kaikella kunnialla. (1 Makkabealaisten kirja 11, 60)
Silloin hän lähti heitä vastaan. Mutta veljensä Simonin hän oli jättänyt kotimaahan. (1 Makkabealaisten kirja 11, 64)