Trouvé 2944 Résultats pour: Suu
Sillä sinä olet kurittanut minua, mutta olet nyt minua armahtanut. Katso, minä näen poikani Tobiaan.» Silloin hänen poikansa meni riemuiten huoneeseen; ja hän kertoi isälleen, mitä suurta ja ihmeellistä hänelle oli tapahtunut Meediassa. (Tobian kirja 11, 15)
On hyvä pitää salassa kuninkaan salaisuus, mutta saattaa julki, kunniaan, Jumalan teot. Tehkää sitä, mikä hyvä on, niin paha ei teitä kohtaa. (Tobian kirja 12, 7)
En tahdo teiltä mitään salata. Minähän sanoin, että on hyvä pitää salassa kuninkaan salaisuus, mutta saattaa julki, kunniaan, Jumalan teot. (Tobian kirja 12, 11)
Ja he ylistivät hänen suuria ja ihmeellisiä tekojansa, kuinka Herran enkeli oli heille ilmestynyt. (Tobian kirja 12, 22)
Julistkaa siellä hänen valtasuuruuttansa, korottakaa häntä kaikkien elävien edessä: Sillä hän on meidän Herramme, ja hän on Jumala, meidän isämme, hamaan kaikkiin iankaikkisuuksiin. (Tobian kirja 13, 4)
Jos te käännytte hänen puoleensa kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne, ja teette totuuden hänen edessänsä, silloin hän kääntyy teidän puoleenne eikä enää peitä teiltä kasvojansa. Katsokaa, mitä hän on teille tekevä, ja olkoon suunne täynnä hänen kiitostansa. Ylstäkää vanhurskauden Herraa ja korottakaa iankaikkista Kuningasta. Minä kiitän häntä vankeuteni maassa ja julistan hänen voimaansa ja valtasuuruuttansa synnintekijäin kansalle. Kääntykää, te synnintekijät, ja noudattakaa vanhurskautta hänen edessänsä. Kenties hän mielistyy teihin ja tekee laupeuden. (Tobian kirja 13, 6)
Jumalaani minä ylistän taivaan Kuningasta, se riemuitsee hänen valtasuuruudestaan. (Tobian kirja 13, 7)
Kiitä Herraa hyvästi ja ylistä iankaikkisuuksien Kuningasta, että jälleen rakennettaisiin hänen majansa ilolla sinun keskuuteesi ja hän ilahuttaisi vangittuja sinun keskuudessasi ja osoittaisi sinussa rakkautta vaivatuille sukupolvesta sukupolveen iankaikkisesti. (Tobian kirja 13, 10)
Kiitä, minun sieluni, Jumalaa, suurta Kuningasta. (Tobian kirja 13, 15)
Ja Jerusalemin kadut lasketaan beryllillä ja rubiinilla ja Suufirin kivellä. (Tobian kirja 13, 17)
Sitten Jumala jälleen armahtaa heitä ja vie heidät takaisin heidän omaan maahansa, ja he rakentavat temppelin - ei kuitenkaan edellisen vertaista - ja se pysyy, kunnes maailmanajat ovat täyttyneet. Senjälkeen he palaavat pakkosiirtolaisuutensa paikoista ja rakentavat Jerusalemin ihanaksi. Ja Jumalan huone, joka siellä on, rakennetaan ylen loistavaksi, niinkuin profeetat ovat siitä kaupungista puhuneet. (Tobian kirja 14, 5)
Katsokaa nyt siis, lapseni, mitä armeliaisuus vaikuttaa ja miten vanhurskaus pelastaa.» Näin sanoen hän vaipui kuolemaan vuoteellensa. Hän oli silloin sadan viidenkymmenen kahdeksan vuoden vanha. Ja Tobias hautasi hänet suurella kunnialla. (Tobian kirja 14, 11)