Raamattu vuodessa.

Yhdeksäntenätoista päivänä aloitamme yhden Raamatun kiehtovimmista kertomuksista. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luku 37 esittelee Joosefin, Jaakobin suosikkipojan, hänen profeetalliset unensa ja veljiensä tuhoisan petoksen, kun he myyvät hänet orjaksi Egyptiin. Jobin kirjan luvut 27–28 osoittavat Jobin säilyttävän järkkymättömän nuhteettomuutensa syytösten edessä, ja upea viisautta käsittelevä runo kysyy: "Mistä viisaus löytyy?" Sananlaskujen kirja 3:25–27 kannustaa meitä olemaan pelkäämättä äkillisiä onnettomuuksia, kun meillä on Herra, ja tekemään aina hyvää, kun se on meidän vallassamme.

1. Mutta Jaakob asui siinä maassa, jossa hänen isänsä oli oleskellut muukalaisena, Kanaanin maassa.

2. Tämä on kertomus Jaakobin suvusta. Kun Joosef oli seitsemäntoista vuoden vanha, oli hän veljensä kanssa lampaita paimentamassa; hän oli nuorukaisena isänsä vaimojen Bilhan ja Silpan poikien seurassa. Ja hän kertoi isälleen, mitä pahaa kuuli heistä puhuttavan.

3. Ja Israel rakasti Joosefia enemmän kuin kaikkia muita poikiansa, koska hän oli syntynyt hänelle hänen vanhalla iällänsä, ja hän teetti hänelle pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan.

4. Kun hänen veljensä näkivät, että heidän isänsä rakasti häntä enemmän kuin kaikkia hänen veljiänsä, vihasivat he häntä eivätkä voineet puhutella häntä ystävällisesti.

5. Kerran Joosef näki unen ja kertoi sen veljilleen; sen jälkeen he vihasivat häntä vielä enemmän.

6. Hän näet sanoi heille: "Kuulkaa, minkä unen minä olen nähnyt.

7. Katso, me olimme sitovinamme lyhteitä vainiolla, ja katso, minun lyhteeni nousi seisomaan, ja teidän lyhteenne asettuivat ympärille ja kumarsivat minun lyhdettäni."

8. Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Sinäkö tulisit meidän kuninkaaksemme, sinäkö hallitsisit meitä?" Ja he vihasivat häntä vielä enemmän hänen uniensa ja puheidensa tähden.

9. Ja hän näki vielä toisenkin unen, jonka hän kertoi veljilleen ja sanoi: "Minä näin vielä unen: katso, aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä kumarsivat minua."

10. Ja kun hän kertoi sen isälleen ja veljilleen, nuhteli hänen isänsä häntä ja sanoi hänelle: "Mikä uni se on, jonka sinä olet nähnyt? Olisiko minun ja äitisi ja veljiesi tultava kumartumaan sinun eteesi maahan?"

11. Ja hänen veljensä kadehtivat häntä; mutta hänen isänsä pani tämän mieleensä.

12. Kun hänen veljensä olivat menneet kaitsemaan isänsä lampaita Sikemiin,

13. sanoi Israel Joosefille: "Sinun veljesi ovat paimenessa Sikemissä; tule, minä lähetän sinut heidän luokseen." Hän vastasi: "Tässä olen."

14. Ja hän sanoi hänelle: "Mene katsomaan, kuinka veljesi ja karja voivat, ja kerro sitten minulle." Niin hän lähetti hänet matkalle Hebronin laaksosta, ja hän tuli Sikemiin.

15. Ja muuan mies kohtasi hänet, hänen harhaillessaan kedolla; ja mies kysyi häneltä: "Mitä etsit?"

16. Hän vastasi: "Minä etsin veljiäni; sano minulle, missä he ovat paimentamassa."

17. Mies vastasi: "He lähtivät pois täältä, sillä minä kuulin heidän sanovan: 'Menkäämme Dootaniin.'" Niin Joosef meni veljiensä jäljissä ja löysi heidät Dootanista.

18. Kun he kaukaa näkivät hänet ja ennenkuin hän saapui heidän luokseen, pitivät he neuvoa tappaaksensa hänet.

19. He sanoivat toisillensa: "Katso, tuolla tulee se unennäkijä!

20. Tulkaa, tappakaamme nyt hänet ja heittäkäämme hänet johonkin kaivoon ja sanokaamme: villipeto on hänet syönyt. Saammepa sitten nähdä, mitä hänen unistaan tulee."

21. Kun Ruuben sen kuuli, tahtoi hän pelastaa hänet heidän käsistään ja sanoi: "Älkäämme lyökö häntä kuoliaaksi."

22. Vielä Ruuben sanoi heille: "Älkää vuodattako verta; heittäkää hänet tähän kaivoon, joka on täällä erämaassa, mutta älkää satuttako kättänne häneen." Hän näet tahtoi pelastaa hänet heidän käsistään, saattaaksensa hänet takaisin isänsä tykö.

23. Kun Joosef sitten tuli veljiensä luo, riisuivat he Joosefilta hänen ihokkaansa, pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan, joka oli hänen yllään,

24. ja ottivat hänet ja heittivät hänet kaivoon; mutta kaivo oli tyhjä, siinä ei ollut vettä.

25. Senjälkeen he istuivat aterioimaan. Ja kun he nostivat silmänsä, näkivät he ismaelilaismatkueen tulevan Gileadista; heidän kamelinsa kuljettivat kumihartsia, balsamia ja hajupihkaa, ja he olivat viemässä niitä Egyptiin.

26. Silloin Juuda sanoi veljillensä: "Mitä hyötyä meillä on siitä, että surmaamme veljemme ja salaamme hänen verensä?

27. Tulkaa, myykäämme hänet ismaelilaisille, mutta älköön kätemme sattuko häneen, sillä hän on meidän veljemme, meidän omaa lihaamme." Ja hänen veljensä kuulivat häntä.

28. Kun nyt midianilaiset kauppiaat menivät siitä ohitse, vetivät veljet Joosefin ylös kaivosta; ja he myivät Joosefin kahdestakymmenestä hopeasekelistä ismaelilaisille. Nämä veivät Joosefin Egyptiin.

29. Kun sitten Ruuben palasi kaivolle, niin Joosefia ei enää ollut kaivossa. Silloin hän repäisi vaatteensa,

30. palasi veljiensä luo ja sanoi: "Poika on kadonnut. Voi minua, minne minä joudun!"

31. Niin he ottivat Joosefin ihokkaan, teurastivat vuohipukin ja kastoivat ihokkaan vereen.

32. Sitten he lähettivät tuon pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan kotiin isälleen ja sanoivat: "Tämän me löysimme; tarkasta, onko se poikasi ihokas vai eikö."

33. Ja tarkastettuaan sen hän sanoi: "Tämä on minun poikani ihokas. Villipeto on hänet syönyt; totisesti, Joosef on raadeltu kuoliaaksi."

34. Ja Jaakob repäisi vaatteensa, pani säkin lanteilleen ja suri poikaansa pitkät ajat.

35. Ja kaikki hänen poikansa ja tyttärensä kävivät häntä lohduttamaan, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: "Murehtien minä menen tuonelaan poikani tykö." Ja hänen isänsä itki häntä.

36. Mutta midianilaiset myivät hänet Egyptiin Potifarille, joka oli faraon hoviherra ja henkivartijain päämies.

Luku 27

1. Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

2. "Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:

3. niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieraimissani,

4. eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.

5. Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.

6. Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.

7. Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.

8. Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?

9. Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?

10. Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?

11. Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.

12. Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?

13. Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.

14. Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.

15. Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.

16. Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,

17. kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.

18. Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.

19. Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.

20. Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.

21. Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.

22. Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.

23. Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."

Luku 28

1. "Hopeallakin on suonensa ja löytöpaikkansa kullalla, joka puhdistetaan;

2. rauta otetaan maasta, ja kivestä sulatetaan vaski.

3. Tehdään loppu pimeydestä, ja tutkitaan tyystin kivi, jonka synkkä pilkkopimeä peittää.

4. Kaivos louhitaan syvälle maan asujain alle; unhotettuina he riippuvat siellä ilman jalan tukea, heiluvat kaukana ihmisten ilmoilta.

5. Maasta kasvaa leipä, mutta maan uumenet mullistetaan kuin tulen voimalla.

6. Sen kivissä on safiirilla sijansa, siellä on kultahiekkaa.

7. Polkua sinne ei tiedä kotka, eikä haukan silmä sitä havaitse.

8. Sitä eivät astu ylväät eläimet, ei leijona sitä kulje.

9. Siellä käydään käsiksi kovaan kiveen, ja vuoret mullistetaan juuriaan myöten.

10. Kallioihin murretaan käytäviä, ja silmä näkee kaikkinaiset kalleudet.

11. Vesisuonet estetään tihkumasta, ja salatut saatetaan päivänvaloon.

12. Mutta viisaus - mistä se löytyy, ja missä on ymmärryksen asuinpaikka?

13. Ei tunne ihminen sille vertaa, eikä sitä löydy elävien maasta.

14. Syvyys sanoo: 'Ei se ole minussa', ja meri sanoo: 'Ei se ole minunkaan tykönäni.'

15. Sitä ei voida ostaa puhtaalla kullalla, eikä sen hintaa punnita hopeassa.

16. Ei korvaa sitä Oofirin kulta, ei kallis onyks-kivi eikä safiiri.

17. Ei vedä sille vertoja kulta eikä lasi, eivät riitä sen vaihtohinnaksi aitokultaiset kalut.

18. Koralleja ja kristalleja ei sen rinnalla mainita, ja viisauden omistaminen on helmiä kalliimpi.

19. Ei vedä sille vertoja Etiopian topaasi, ei korvaa sitä puhdas kulta.

20. Mistä siis tulee viisaus ja missä on ymmärryksen asuinpaikka?

21. Se on peitetty kaiken elävän silmiltä, salattu taivaan linnuiltakin.

22. Manala ja kuolema sanovat: 'Korvamme ovat kuulleet siitä vain kerrottavan.'

23. Jumala tietää tien sen luokse, hän tuntee sen asuinpaikan.

24. Sillä hän katsoo maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mitä taivaan alla on.

25. Kun hän antoi tuulelle voiman ja määräsi mitalla vedet,

26. kun hän sääti lain sateelle ja ukkospilvelle tien,

27. silloin hän sen näki ja ilmoitti, toi sen esille ja sen myös tutki.

28. Ja ihmiselle hän sanoi: 'Katso, Herran pelko - se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä.'"

25. Pääset peljästymästä äkkikauhistuksia ja turmiota, joka jumalattomat yllättää.

26. Sillä sinä saat luottaa Herraan, hän varjelee sinun jalkasi joutumasta kiinni.

27. Älä kiellä tarvitsevalta hyvää, milloin sitä tehdä voit.