Mosaico decorativo

Löydetty 1669 Tulokset: Lei

  • Niinpä tuotiin kaksi vaimoa, jotka olivat ympärileikkauttaneet poikalapsensa: heidän pienokaisensa hirtettiin riippumaan heidän rinnoistansa ja heitä kuljetettiin julkisesti ympäri kaupunkia ja sitten heidät syöstiin alas muurilta. (2 Makkabealaisten kirja 6, 10)

  • Kun ne olivat kuumentuneet tulikuumiksi, käski hän heti leikata kielen siltä, joka oli puhunut heidän kaikkien puolesta, reväistä irti hänen päänahkansa sekä silpoa häneltä kädet ja jalat toisten veljien ja äidin silmien edessä. (2 Makkabealaisten kirja 7, 4)

  • Vieläpä tuon jumalattoman ruumiista kihisi joukoittain matojakin, ja hänen vielä eläessään tuskissa ja vaivoissa hänen lihansa lohkeili pois, ja koko leiri kärsi kovasti hänen mätänevän ruumiinsa hajusta. (2 Makkabealaisten kirja 9, 9)

  • Ja puhdistettuansa temppelin he tekivät toisen alttarin. Sitten he hankkivat tulta iskemällä kipinöitä kivistä ja uhrasivat taas kahden vuoden jälkeen uhreja; myöskin he järjestivät suitsutuksen ja lamput ja näkyleivät. (2 Makkabealaisten kirja 10, 3)

  • Sillä jos hän ei olisi odottanut taistelussa kaatuneiden nousevan ylös, niin olisi ollut liikaa ja mieletöntä rukoilla kuolleiden puolesta. (2 Makkabealaisten kirja 12, 44)

  • Myöskin hän otti huomioon, että hurskaasti kuolleita odottaa mitä ihanin armopaikka - mikä pyhä ja hurskas ajatus! Siitä syystä hän toimitti sovitusuhrin kuolleitten puolesta, että he vapautuisivat synnistänsä. (2 Makkabealaisten kirja 12, 45)

  • Jätettyänsä näin ratkaisun hänen huomaansa, joka on maailman Luoja, ja kehoitettuansa väkeään taistelemaan urhoollisesti kuolemaan saakka lain, temppelin, kaupungin, isänmaan ja yhteiskunnan puolesta, hän pystytti leirinsä Moodeinin läheisyyteen. (2 Makkabealaisten kirja 13, 14)

  • Ja annettuaan väellensä tämän tunnussanan: "Jumala on voitto", hän hyökkäsi yöllä mukanansa valittu joukko parhaimpia nuoria miehiä kuninkaan päämajaan ja tuhosi leirin, noin kaksituhatta miestä. Samalla hän surmasi parhaan norsun sekä ne, jotka olivat tornissa sen selässä. (2 Makkabealaisten kirja 13, 15)

  • Ja lopuksi he täyttivät leirin pelolla ja kauhulla ja lähtivät voittajina pois (2 Makkabealaisten kirja 13, 16)

  • Kun he nyt olivat saaneet rohkeutta Juudaan erinomaisista sanoista, jotka olivat omiansa herättämään urhoollisuutta ja vuodattamaan miehuutta nuoriin mieliin, päättivät he, etteivät pystyttäisi leiriä, vaan koska kaupunki ja pyhä temppeli olivat vaarassa, jalosti hyökkäisivät päin, antautuisivat kaikella rohkeudella taisteluun ja niin ratkaisisivat asian. (2 Makkabealaisten kirja 15, 17)

  • Hän antoi myös leikata jumalattoman Nikanorin kielen ja määräsi sen heitettäväksi pala palalta linnuille, mutta kaiken muun ripustettavaksi vastapäätä temppeliä hänen mielettömyytensä palkaksi. (2 Makkabealaisten kirja 15, 33)

  • Sillä eivät he saa nukkua, elleivät pahaa tee; se riistää heiltä unen, elleivät ole ketään kaataneet. (Sananlaskut 4, 16)


"Amar significa dar aos outros – especialmente a quem precisa e a quem sofre – o que de melhor temos em nós mesmos." São Padre Pio de Pietrelcina