Tobias, 2

1. Algum tempo depois, em um dia de festa religiosa, foi preparado um grande banquete na casa de Tobit.

1. Kun minä olin palannut jälleen kotiini ja saanut takaisin vaimoni Hannan ja poikani Tobiaan, niin minä helluntaijuhlana, joka on seitsemän viikon pyhä, valmistin juhlapöydän ja asetuin aterialle.

2. Ele disse então ao seu filho: “Vai buscar alguns homens piedosos de nossa tribo para comerem conosco”.

2. Nähdessäni nyt paljot ruuat minä sanoin pojalleni: »mene, ja jos löydät veljiemme joukosta jonkun köyhän, joka ajattelee Herraa, niin tuo hänet tänne; katso, minä odotan sinua.»

3. Ele saiu, mas logo voltou, anunciando ao pai que um dos filhos de Israel jazia degolado na praça. Tobit levantou-se imediatamente da mesa, sem nada haver comido e foi aonde estava o cadáver.

3. Ja hän tuli takaisin ja sanoi: »Isäni, muuan kansalaisemme on kuristettu ja viruu torilla».

4. Tomou-o e levou-o clandestinamente para a sua casa, a fim de sepultá-lo com cuidado depois do sol posto.

4. Ja ennenkuin olin mitään nauttinut, minä nousin kiiruusti ja korjasin hänet suojaan, kunnes aurinko laskisi.

5. Tendo escondido o cadáver, começou a comer com pranto e tremor,

5. Sitten minä palasin takaisin ja peseydyin ja söin leipäni murheessa.

6. lembrando-se do oráculo que o Senhor tinha pronunciado pela boca do profeta Amós: “Converterei vossas festas em luto, e vossos cânticos em elegias fúnebres” (Am 8,10a).

6. Ja mieleeni johtui Aamoksen ennustus, kuinka hän sanoi: »Teidän juhlanne muuttuvat murheeksi ja kaikki teidän iloitsemisenne valitusvirreksi».

7. Quando o sol se pôs, ele foi e o sepultou.

7. Ja minä purskahdin itkuun. Kun aurinko sitten oli laskenut, niin minä menin ja kaivoin haudan ja hautasin hänet.

8. Seus vizinhos criticavam-no unanimemente, dizendo: “Já uma vez ordenaram que te matassem, precisamente por isso e mal escapaste dessa sentença de morte, recomeças a enterrar os cadáveres!”.

8. Muta naapurit pilkkasivat minua ja sanoivat: »Nyt hän ei enää pelkää, että hänet tapettaisiin tämän teon tähden; hänen oli pakko paeta, ja katso, nyt hän taas hautaa kuolleita!»

9. Mas Tobit temia mais a Deus que ao rei e continuava a levar para a sua casa os corpos daqueles que eram assassinados, onde os escondia e os inumava durante a noite.

9. Samana yönä minä palasin takaisin toimitettuani hautauksen. Ja koska olin tullut saastaiseksi, minä paneuduin nukkumaan pihan muurin viereen, ja kasvoni olivat peittämättömät.

10. Ora, aconteceu que um dia, cansado desse trabalho, foi para a sua casa e deitou-se junto à parede onde adormeceu.

10. Mutta minä en tietänyt, että muurissa oli varpusia. Ja silmieni ollessa auki laskivat varpuset lämmintä likaa minun silmiini; ja silloin tuli silmiini valkeita pilkkuja, ja minä menin lääkäriin, mutta lääkärit eivät voineet minua auttaa. Mutta Akiakar elätti minua, kunnes hän meni Elymaikseen.

11. Enquanto dormia, caiu-lhe, de um ninho de andorinhas, esterco quente nos olhos e ele tornou-se cego.

11. Ja vaimoni Hanna teki palkasta naisten töitä.

12. Deus permitiu que lhe acontecesse essa prova, para que a sua paciência, como a do santo homem Jó, servisse de exemplo à posteridade.

12. ja lähetti ne sitten työnantajilla, ja nämä maksoivat hänelle palkan ja antoivat lisäksi vohlan.

13. Como havia sempre temido a Deus, desde a sua infância e guardado seus mandamentos, ele não se afligiu (nem murmurou) contra Deus por ter sido atingido pela cegueira.

13. Mutta kun hän tuli minun tyköni, niin se alkoi määkiä. Silloin minä kysyin häneltä: »Mistä on tämä vohla? Eihän se vain ole varastettu? Anna se takaisin sen omistajille, sillä ei ole luvallista syödä varastettua.»

14. Mas perseverou firme no temor de Deus e continuou a dar-lhe graças em todos os dias de sua vida.

14. Hän vastasi:»Se on annettu minulle lahjaksi, palkkani lisäksi». Mutta minä en uskonut häntä, vaan käskin antaa sen omistajille takaisin, ja minä vihastuin häneen. Silloin hän vastasi ja sanoi minulle: »Missä ovat nyt sinun almusi ja vanhurskaat tekosi? Katso, nyt sen tietää, millainen sinä olet.»

15. Assim como o bem-aventurado Jó foi insultado por outros chefes, assim seus parentes e amigos escarneciam de seu comportamento:

15.

16. “Onde está – diziam eles – essa esperança por cujo amor deste esmolas e sepultaste os mortos?”.

16.

17. Porém, Tobit repreendia-os, dizendo: “Não faleis assim;

17.

18. somos filhos dos santos (patriarcas) e esperamos aquela vida que Deus há de dar aos que não perdem jamais a sua confiança nele”.*

18.

19. Ora, Ana, sua mulher, ia todos os dias tecer e trazia o que ela ganhava com o trabalho de suas mãos.

19.

20. Foi assim que, tendo trazido para casa um cabrito que recebera (como gratificação),

20.

21. seu marido ouviu-o balir e disse: “Vê que ele não tenha sido roubado; restitui-o ao seu proprietário, porque não nos é permitido comer e nem mesmo tocar, o que foi roubado”.

21.

22. Ao que lhe respondeu sua mulher com indignação: “Tua esperança é manifestamente vã; agora tuas esmolas mostram bem o que valem!”. Com essas e outras palavras semelhantes ela censurava-o duramente.

22.