Encontrados 1295 resultados para: Israelin Heimot
Miehen elämä kestää jonkun luvun päiviä, mutta Israelin päivät ovat lukemattomat. (Jesus Sirakin kirja 37, 25)
ja joka oli kerratusta langasta, taidokkaasti tehty; ja siinä oli jalokivet, sinetin tavoin kaiverretut, kultaan upotetut, kivenpiirtäjän tekoa, sekä niissä kussakin kaiverrettu kirjoitus, muistoksi, Israelin sukukuntien luvun mukaan. (Jesus Sirakin kirja 45, 11)
Ja Piinehan, Eleasarin poika, on kolmas kunniassa, koska hän kiivaili Herran pelossa ja kansan luopuessa pysyi lujana sielunsa jalossa alttiudessa; ja hän sovitti Israelin. (Jesus Sirakin kirja 45, 23)
Joosua, Nuunin poika, oli voimallinen sodissa ja Mooseksen seuraaja profeetanvirassa, hän, joka oli nimensä mukaan suuri Herran valittujen vapauttamisessa. Hän tahtoi kostaa sotaan nousseille vihollisille saattaaksensa Israelin sen perintöosaan. (Jesus Sirakin kirja 46, 1)
Herran Jumalan nimessä. hänen, jota kutsutaan Israelin Jumalaksi, sinä kokosit kultaa kuin tinaa ja kartutit hopeata kuin lyijyä. (Jesus Sirakin kirja 47, 18)
Ja Salomo meni lepoon isiensä tykö ja jätti yhden jälkeläisistänsä, kansan mielettömyyden alkuunpanijan ja ymmärrykseltään puuttuvaisen, Rehabeamin, joka neuvollaan saattoi kansan luopumukseen; ja myös Jerobeamin, Nebatin pojan, joka saattoi Israelin syntiä tekemään ja ohjasi Efraimin synnin tielle. (Jesus Sirakin kirja 47, 23)
Kaikki Aaronin pojat olivat siinä loistossaan, käsissänsä Herran uhrilahjat, koko Israelin seurakunnan edessä. (Jesus Sirakin kirja 50, 13)
Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois. (Jesaja 1, 4)
Sentähden sanoo Herra, Herra Sebaot, Israelin Väkevä: Voi! Minä viihdytän vihani vastustajissani, minä kostan vihollisilleni; (Jesaja 1, 24)
Sinä päivänä on Herran vesa oleva Israelin pelastuneille kaunistus ja kunnia ja maan hedelmä heille korkeus ja loisto. (Jesaja 4, 2)
Sillä Israelin heimo on Herran Sebaotin viinitarha, ja Juudan miehet ovat hänen ilo-istutuksensa. Ja hän odotti oikeutta, mutta katso, tuli oikeuttomuus, ja vanhurskautta, mutta katso, tuli vaikerrus. (Jesaja 5, 7)
niitä, jotka sanovat: "Joutukoon pian hänen tekonsa, että me sen näemme; täyttyköön ja tapahtukoon Israelin Pyhän aivoitus, että me sen tiedämme"! (Jesaja 5, 19)