1. Niinä päivinä sai Juudit, Merarin, Ooksin pojan, tytär, kuulla tämän. Ooks oli Joosefin poika, tämä taas Osielin, tämä Helkiaan, tämä Eliaan, tämä Kelkiaan, tämä Eliabin, tämä Natanaelin, tämä Salamielin, tämä Sarsadin, tämä Israelin poika.

2. Ja hänen miehensä Manasse, joka oli hänen omaa sukukuntaansa ja sukuansa, oli kuollut ohranleikkuun aikaan.

3. Kun hän nimittäin kerran oli pellolla valvomassa lyhteiden sitojain työtä, kohtasi kuumuus hänen päätänsä, ja hän joutui vuoteeseen ja kuoli kaupungissansa Beetyluassa. Ja hänet haudattiin isiensä tykö Dootaimin ja Baalamonin väliselle pellolle.

4. Ja Juudit oli elänyt talossansa leskenä kolme vuotta ja neljä kuukautta

5. ja oli rakentanut itsellensä majan talonsa katolle; ja hän oli pannut säkkipuvun lanteillensa, ja hänen yllänsä olivat hänen leskeysvaatteensa.

6. Ja hän paastosi leskeytensä aikana joka päivä, paitsi sapattien edellisenä päivänä ja sapatteina ja uusienkuiden edellisenä päivänä ja uusinakuina ja juhlina ja Israelin huoneen ilopäivinä.

7. Ja hän oli kaunis vartaloltaan ja ylen ihana näöltään. Ja hänen miehensä Manasse oli jättänyt hänelle kultaa ja hopeaa ja palvelijoita ja palvelijattaria ja karjaa ja peltoja; ja ne olivat yhä hänen hallussansa.

8. Eikä ollut ainoatakaan, joka olisi sanonut hänestä pahaa sanaa, sillä hän oli hyvin jumalinen.

9. Kun Juudit sai kuulla, kuinka katkeria sanoja kansa oli puhunut kaupungin johtajan edessä, koska se oli menettänyt rohkeutensa vedenpuutteen tähden, ja kun hän myös sai kuulla, mitä kaikkea Osias oli kansalle vastannut, kuinka hän oli vannonut heille jättävänsä kaupungin viiden päivän perästä assurilaisille,

10. niin hän lähetti palvelusneitsyensä, jonka hoidossa koko hänen omaisuutensa oli, kutsumaan luokseen kaupunkinsa vanhimmat, Osiaan, Kabriksen ja Karmiksen.

11. Ja kun nämä tulivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "Kuulkaa minua, te Beetyluan asukkaiden johtajat. Sillä ei ole oikea se puhe, jonka te tänään olette puhuneet kansan edessä, kun olette Jumalan edessä vannoneet ja vakuuttaneet jättävänne kaupungin meidän vihollisillemme, ellei Herra noiden määrättyjen päivien kuluessa lähetä teille apua.

12. Ja nyt, keitä olette te, kun te tänä päivänä olette kiusanneet Jumalaa ja asettuneet Jumalan sijalle ihmisten lasten keskellä?

13. Te koettelette nyt Herraa, Kaikkivaltiasta, mutta ette saa mitään tietää, ette milloinkaan.

14. Kun te ette pääse tunkeutumaan ihmisen sydämen syvyyksiin ettekä käsitä hänen ajatuksiansa ja mieltänsä, niin kuinka te voitte tutkia Jumalan, joka nämä kaikki on tehnyt, ja kuinka voitte tietää hänen mielensä ja käsittää hänen ajatuksensa? Älkää, veljet, koskaan vihoittako Herraa, meidän Jumalaamme.

15. Sillä jos hän ei tahdo meitä auttaa noiden viiden päivän kuluessa, niin on hänellä valta suojella meitä, minä päivänä tahtoo, taikka myös tuhota meidät vihollistemme silmäin edessä.

16. Mutta te, älkää pakottako Herraa, meidän Jumaalamme, tekemään päätöksiänsä, sillä Jumala ei ole niinkuin ihminen, että häntä voitaisiin uhata, eikä niinkuin ihmislapsi, että hänet saataisiin muuttamaan päätöksensä.

17. Odottakaamme siis häneltä pelastusta ja rukoilkaamme häntä avuksemme, ja hän kuulee meidän äänemme, jos se on hänelle otollista.

18. Sillä ei ole miesmuistiin ollut, eikä ole tänä päivänä, meidän keskuudessamme sukukuntaa, ei sukua, ei kylää, ei kaupunkia, joka palvelisi käsintehtyjä jumalia, niinkuin on ollut entisinä aikoina.

19. Siitä syystä meidän isämme annettiikin alttiiksi miekalle ja ryöstölle, ja he kärsivät suuren tappion vihollistemme edessä.

20. Mutta me emme tunne muuta Jumalaa kuin hänet; sentähden me toivomme, ettei hän ole meitä halveksiva, eikä ketään, joka kansaamme kuuluu.

21. Sillä jos meidän kaupunkimme vallataan, niin koko Juudea kukistuu ja meidän pyhäkkömme ryöstetään, ja Herra vaatii meidän veremme sen hävittämisestä.

22. Ja sen, että veljemme surmataan ja maan asukkaat viedään vankeuteen ja perintöosammme tehdään autioksi, hän antaa tulla meidän päämme päälle, missä ikinä pakanakansojen keskuudessa olemmekin orjina, ja me joudumme isäntäimme loukkauksen ja pilkan alaiseksi.

23. Sillä meidän orjuutemme ei käänny hyväksi, vaan Herra, meidän Jumalamme, antaa sen tulla häpeäksi.

24. Ja nyt, veljet, osoittakaamme veljillemme, että heidän henkensä riippuu meistä, ja että pyhäkkö ja temppeli ja alttari on meidän varassamme.

25. Paitsi tätä kaikkea, kiittäkäämme Herraa, Jumalaamme, joka koettelee meitä, samoin kuin meidän isiämmekin.

26. Muistakaa, mitä hän teki Aabrahamille, ja kuinka hän koetteli Iisakia, ja mitä Jaakobille tapahtui Syyrian Mesopotamiassa, kun hän paimensi enonsa Laabanin lampaita.

27. Sillä niinkuin hän koetteli heitä ainoastaan tutkiakseen heidän sydämiänsä, niin hän ei myöskään ole rangaissut meitä; Herra ainoastaan varoitukseksi kurittaa niitä, jotka häntä lähestyvät."

28. Niin Osias vastasi hänelle: "Kaikki, mitä olet sanonut, sinä olet puhunut ymmärtäväisellä sydämellä. Eikä ole ketään, joka voi sanojasi vastustaa.

29. Sillä sinun viisautesi ei ole tullut julki vasta tänään, vaan niin kauan kuin olet elänyt, on kaikki kansa tuntenut sinun ymmärryksesi, kuinka viisasta on kaikki, mitä sydämesi ajattelee.

30. Mutta kansa on kovin kärsinyt janosta, ja niin he ovat pakottaneet meidät tekemään, mitä olemme heille sanoneet, ja ottamaan päällemme valan, jota emme voi rikkoa.

31. Rukoile siis nyt meidän puolestamme, koska sinä olet hurskas vaimo, niin Herra lähettää sateen täyttämään meidän vesisäiliömme, eikä meidän enää tarvitse nääntyä."

32. Silloin Juudit sanoi heille: "Kuulkaa minua. Minä teen teon, josta kerrotaan sukupolvesta sukupolveen kansamme lasten keskuudessa.

33. Asettukaa te tänä yönä kaupungin portille: minä kuljen siitä ulos palvelusneitsyeni kanssa, ja niiden päivien kuluessa, joiden jälkeen te lupasitte jättää kaupungin vihollisillemme, on Herra pelastava Israelin minun käteni kautta.

34. Mutta älkää tiedustelko, mitä aion tehdä, sillä en sano sitä teille, ennenkuin työni on suoritettu loppuun."

35. Niin Osias ja johtajat sanoivat hänelle: "Mene rauhassa, Herra Jumala käyköön sinun edelläsi kostamaan vihollisillemme".

36. Sitten he palasivat takaisin majasta ja menivät asemilleen.



Livros sugeridos


“Meu Deus, perdoa-me. Nunca Te ofereci nada na minha vida e, agora, por este pouco que estou sofrendo, em comparação a tudo o que Tu sofreste na Cruz, eu reclamo injustamente!” São Padre Pio de Pietrelcina

Newsletter

Receba as novidades, artigos e noticias deste portal.