Bíblia Católica
 

2. Samuelin kirja, 17

17. Ja Joonatan ja Ahimaas olivat asettuneet Roogelin lähteelle, ja eräs palvelijatar kuljetti heille sinne sanaa; sitten he aina menivät ja veivät sanan kuningas Daavidille. Sillä he eivät uskaltaneet näyttäytyä menemällä kaupunkiin.

Versículos relacionados com 2. Samuelin kirja, 17:

2 Samuel 17 kuvaa Aitofelin suunnitelmaa hyökätä Daavidiin ja hänen seuraajiinsa juoksun aikana. Husai -neuvosto, joka liittyi Davidiin, vallitsee ja Aitofel -suunnitelma on turhautunut. Sitten David ja hänen seuraajansa ylittävät Jordan -joen ja valmistautuvat kohtaamaan Absalomin ja hänen seuraajansa. Seuraavassa on viisi jaetta, jotka liittyvät aiheeseen 2 Samuel 17: n aiheisiin:

Psalmi 3:6: "En pelkää kymmenen tuhatta ihmisiä, jotka ovat asettaneet itseään minua vastaan ​​ja ympäröivät minua." Tämä Daavidin kirjoittama psalmi ilmaisee luottamuksensa Jumalaan Absalomin ja hänen seuraajiensa edustaman uhan edessä, vaikka he olisivatkin paljon.

Psalmi 27:1: "Herra on valoni ja pelastukseni; ketä pelkään? Onko Herra elämäni linnoitus; ketä pelkään?" David tunnustaa Jumalan suojelun ja auttaa Absalomin vastoinkäymisten ja salaliiton keskellä.

Psalmi 41:11: "Siksi tiedän, että pidät minusta, että viholliseni ei voi minua." Daavid iloitsee varmuudesta, että Jumala on hänen puolellaan eikä anna vihollistensa voittaa häntä.

Psalmi 55:22: "Heitä hoitosi Herran yli, ja hän ylläpitää sinua; se ei koskaan salli vanhurskaiden ravistelua." David rohkaisee seuraajiaan luottamaan Jumalaan ja käynnistämään huolensa hänestä, vakuuttamaan, että hän tukee heitä.

Psalmi 62:1-2: "Vain Jumalassa odotan sieluni hiljaa; hän tulee pelastukseeni. Vain hän on minun kallioni ja pelastukseni; se on puolustukseni; minua ei ravisteta suuresti." Tämä psalmi ilmaisee Daavidin luottamuksen Jumalaan hänen pelastuksensa ja suojansa keskellä vihollistensa vastoinkäymisiä ja hyökkäyksiä.





“É doce o viver e o penar para trazer benefícios aos irmãos e para tantas almas que, vertiginosamente, desejam se justificar no mal, a despeito do Bem Supremo.” São Padre Pio de Pietrelcina