Psalmit, 106
6. Me olemme tehneet syntiä isäimme kanssa, me olemme pahoin tehneet ja olleet jumalattomat.
6. Me olemme tehneet syntiä isäimme kanssa, me olemme pahoin tehneet ja olleet jumalattomat.
Psalmi 106 on heijastus Israelin historiasta ja sen suhteesta Jumalaan, joka kattaa sekä jumalallisen armon että ihmisen uskottomuuden. Psalmista alkaa kehottamalla ihmisiä kiittääkseen Jumalaa ja tiivistää sitten Israelin tarinan, mukaan lukien Exodus, Siinai, autiomaiden matka ja luvatun maan valloitus, korostaen monta kertaa, että ihmiset ovat kapinoineet Jumalaa vastaan Jumalaa vastaan ja sen seuraukset. Tässä on viisi jaketta, jotka liittyvät psalmissa 106 kattamiin aiheisiin:
Psalmi 106:1: "Ylistys Herraa. Ylistä Herraa, sillä hän on hyvä; hänen ystävällisyytensä kestää ikuisesti." Tämä jae on kehotus ihmisille ylistää Herraa, tunnustaen heidän hyvyytensä ja armonsa.
Psalmi 106:6: "Olemme syntiä, kuten vanhempamme; teimme vääryyttä, voitimme." Tämä jae tunnustaa Israelin kansan uskottomuuden ja sen taipumuksen siirtyä pois Jumalasta.
Psalmi 106:21-22: "He unohtivat Jumalan, hänen pelastajansa, joka oli tehnyt suuria asioita Egyptissä, ihmettelee Camin maassa, pelottavia asioita Punaisella merellä." Tämä jae korostaa Jumalan armoa Israelin kansalaisten vapauttamisessa Egyptistä ja heidän uskollisuudestaan ohjata heitä autiomaassa.
Psalmi 106:32-33: "He ärsyttivät häntä myös Meribanin vesillä ja onnistuivat huonosti Moosekselle heidän takia; sillä he pahensivat hänen henkeään niin, että hän puhui huolimattomasti hänen huulilleen." Tämä jae muistuttaa Israelin kansalaisten uskottomuutta Meribássa, missä he valittivat Jumalasta ja aiheuttivat Mooseksen vihan.
Psalmi 106:43: "Monta kertaa he toimittivat ne, mutta he kapinoivat heidän kanssaan tarkoituksessaan, ja heidän vääryytensä teurastettiin." Tämä jae korostaa Jumalan armoa päästäkseen eroon Israelin kansalle heidän vihollisistaan, mutta tunnustaa myös kansan uskottomuuden kapinalliselle häntä vastaan toistuvasti.
“Queira o dulcíssimo Jesus conservar-nos na Sua graça e dar-nos a felicidade de sermos admitidos, quando Ele quiser, no eterno convívio…” São Padre Pio de Pietrelcina
