Raamattu vuodessa.

Päivänä 312 2. Makkabilaiskirjan luvussa 15 kerrotaan edelleen makkabealaisten taisteluista ja horjumattomasta uskosta. Viisauden kirjan luku 19 inspiroi meitä luottamaan jumalalliseen suojelukseen, kun taas Sananlaskujen 25:21–23 opettaa meille ystävällisyydestä, anteeksiannosta ja viisaasta toimimisesta jokapäiväisissä ihmissuhteissamme.

1. Kun Nikanor sai tietää, että Juudas ja hänen miehensä oleskelivat Samarian alueella, päätti hän hyökätä heidän kimppuunsa lepopäivänä, jolloin sen voi tehdä ilman vaaraa.

2. Silloin sanoivat ne juutalaiset, jotka pakosta seurasivat häntä: "Älä millään muotoa surmaa heitä niin julmasti ja raa'asti, vaan osoita kunnioitusta sille päivälle, jonka Kaikkinäkevä on varustanut suuremmalla kunnialla kuin muut päivät".

3. Mutta tuo pääkonna kysyi, onko taivaassa sellainen valtias, joka on määrännyt pitämään sapatinpäivää.

4. Ja kun nämä empimättä julistivat: "Kyllä on, elävä Herra itse, joka hallitsee taivaassa, hän on käskenyt kunnioittamaan seitsemättä päivää",

5. niin toinen sanoi: "Ja minä olen valtias maan päällä, ja minä käsken tarttumaan aseisiin ja panemaan täytäntöön sen, mitä kuningas vaatii". Hänen ei kuitenkaan onnistunut täyttää katalaa aiettansa.

6. Ja Nikanor, joka röyhkeili kaikessa ylpeydessänsä, oli päättänyt pystyttää julkisen muistomerkin saatuaan voiton Juudaasta ja hänen joukostansa.

7. Mutta Makkabilainen ei hetkeksikään luopunut siitä varmuudesta ja lujasta toivosta, että hän saisi avun Herralta.

8. Ja hän kehoitti miehiänsä, etteivät pelkäisi pakanain hyökkäystä, vaan muistaisivat niitä tapauksia, jolloin he ennen olivat saaneet avun taivaasta, ja odottaisivat nytkin lujasti voittoa, jonka Kaikkivaltias oli heille antava.

9. Hän rohkaisi heitä lain ja profeettain sanoilla ja muistutti heille myös taisteluja, jotka he olivat taistelleet, ja sai heidät niin vielä innokkaammiksi.

10. Ja herätettyään heidän rohkeutensa hän antoi määräykset, samalla vielä osoittaen, kuinka pakanat olivat olleet uskottomia ja rikkoneet valat.

11. Kun hän näin oli varustanut jokaisen heistä, ei niin paljon kilpien ja keihäiden tuottamalla turvallisuudella, kuin sillä rohkaisulla, jonka miehekkäät sanat vaikuttavat, kertoi hän vielä kaikkien suureksi iloksi erittäin uskottavan unen.

12. Ja hänen unessa näkemänsä näky oli tällainen: Entinen ylimmäinen pappi, Onias, joka oli jalo ja hyvä mies, vaatimaton kanssakäymisessä, lempeä mielenlaadulta, arvokas puheessa, ja joka nuoruudestaan saakka oli harrastanut kaikkea, mikä hyveellistä on, tämä oli kädet ojennettuina rukoillut juutalaisten koko seurakunnan puolesta.

13. Sitten oli samalla tavoin ilmestynyt mies, jonka harmaat hapset ja loistava näkö herättivät huomiota ja jonka olemuksessa oli jotakin ihmeellistä ja erikoisen ylevää.

14. Ja Onias oli puhjennut puhumaan: "Tämä on Jeremias, Jumalan profeetta, joka rakastaa veljiänsä ja on paljon rukoillut kansan ja pyhän kaupungin puolesta".

15. Silloin oli Jeremias ojentanut oikean kätensä ja antanut Juudaalle kultaisen miekan ja sitä antaessaan lausunut hänelle näin:

16. "Ota tämä pyhä miekka lahjana Jumalalta; sinä murskaat sillä vastustajasi".

17. Kun he nyt olivat saaneet rohkeutta Juudaan erinomaisista sanoista, jotka olivat omiansa herättämään urhoollisuutta ja vuodattamaan miehuutta nuoriin mieliin, päättivät he, etteivät pystyttäisi leiriä, vaan koska kaupunki ja pyhä temppeli olivat vaarassa, jalosti hyökkäisivät päin, antautuisivat kaikella rohkeudella taisteluun ja niin ratkaisisivat asian.

18. Sillä he olivat vähemmän peloissaan vaimojensa ja lastensa taikka veljiensä ja sukulaistensa puolesta, mutta enimmin ja ensi sijassa pyhitetyn temppelin tähden.

19. Mutta niidenkään tuska, jotka olivat jääneet kaupunkiin, ei ollut vähäinen, koska he pelosta vavisten ajattelivat taistelua avoimella kentällä.

20. Kun sitten kaikki jo odottivat pian tapahtuvaa ratkaisua, kun viholliset jo olivat koonneet joukkonsa ja heidän sotaväkensä asettunut taistelujärjestykseen, kun norsut oli viety sopivalle kohdalle ja ratsuväki järjestetty kummallekin sivulle,

21. niin Makkabilainen, nähdessään joukkojen tulevan ja havaitessaan aselajien moninaisuuden sekä norsujen raivon, ojensi kätensä taivasta kohti ja huusi avuksensa Herraa, ihmeitten tekijää; sillä hän tiesi, ettei voittoa saada aseilla, vaan että Jumala antaa sen niille, joiden hän katsoo sen ansaitsevan.

22. Hän lausui rukoillessansa näin: "Sinä, Herra, lähetit Juudan kuninkaan Hiskian aikana enkelisi, joka surmasi Sanheribin sotajoukosta sata kahdeksankymmentä viisi tuhatta miestä.

23. Lähetä nytkin, oi taivaan valtias, hyvä enkeli meidän edellämme levittämään pelkoa ja kauhua.

24. Lyököön sinun väkevä käsivartesi kauhulla ne, jotka jumalanpilkka huulillansa ovat tulleet sinun pyhää kansaasi vastaan." Tähän hän lopetti.

25. Nikanor ja hänen väkensä hyökkäsivät silloin eteenpäin sotatorvien ja taistelulaulujen raikuessa,

26. mutta Jumalaa avuksihuutaen ja rukoillen Juudas ja hänen miehensä kävivät vihollisten kimppuun.

27. Ja niin he, käsillänsä taistellen ja sydämillänsä rukoillen Jumalaa, tuhosivat kokonaista kolmekymmentä viisi tuhatta miestä, sillä Jumalan ilmeinen apu innosti heitä suuresti.

28. Kun työ oli suoritettu ja he iloiten palasivat kotiin, näkivät he Nikanorin, joka makasi kuolleena maassa täydessä asevarustuksessaan.

29. Silloin nousi huuto ja hälinä, ja he ylistivät Herraa isäinsä kielellä.

30. Ja hän, joka aina oli ruumiillaan ja sielullaan ensimmäisenä taistellut kansalaistensa puolesta ja uskollisesti säilyttänyt nuoruutensa myötätunnon heimolaisiansa kohtaan, käski hakkaamaan irti Nikanorin pään sekä käden käsivarsinensa ja viemään ne Jerusalemiin.

31. Kun hän oli saapunut sinne, kutsui hän kokoon heimolaisensa ja asetti papit alttarin eteen sekä lähetti sitten noutamaan niitä, jotka olivat linnoituksessa.

32. Ja hän näytti heille riettaan Nikanorin päätä ja tuon pilkkaajan kättä, jonka hän ylimielisiä sanoja puhuen oli ojentanut Kaikkivaltiaan pyhää huonetta kohti.

33. Hän antoi myös leikata jumalattoman Nikanorin kielen ja määräsi sen heitettäväksi pala palalta linnuille, mutta kaiken muun ripustettavaksi vastapäätä temppeliä hänen mielettömyytensä palkaksi.

34. Ja kaikki kohottivat kiitosvirren taivaaseen Herralle, ilmeisen avun antajalle, sanoen: "Ylistetty olkoon hän, joka on säilyttänyt pyhän paikkansa saastuttamattomana!"

35. Mutta Juudas antoi ripustaa Nikanorin pään ulos linnoituksesta kaikkien katseltavaksi ja näkyväksi merkiksi Herran avusta.

36. Ja kaikki säätivät yhteisellä päätöksellä, että tätä päivää ei suinkaan saisi jättää viettämättä, vaan että kahdennentoista kuukauden - jonka syyriankielinen nimi on adar - kolmattatoista päivää, Mardokain päivän edellistä päivää, oli pidettävä juhlapäivänä.

37. Kun siis Nikanorin aikeet saivat tällaisen lopun ja kun hebrealaiset niistä ajoista asti ovat pitäneet kaupunkia hallussansa, niin minäkin lopetan kertomukseni tähän.

38. Ja jos se on ollut hyvin ja taitavasti kokoonpantu, niin se on sellainen, miksi itsekin olen sitä halunnut; jos se sitävastoin on kokoonpanoltaan heikko ja keskinkertainen, niin olen kuitenkin yrittänyt tehdä parhaani.

39. Niinkuin viini yksiksensä juotuna ja samaten toisaalta vesi yksinään on vastenmielistä, mutta viini veteen sekoitettuna on hyvänmakuista ja miellyttävää, samoin myöskin taitavasti sommiteltu kertomus on mieluista niiden korville, jotka saavat kirjan käsiinsä. Ja tähän tahdon lopettaa.

1. Mutta jumalattomia ahdisti säälitön viha loppuun asti. Sillä Jumala tiesi edeltäkäsin heidän vastaisetkin tekonsa,

2. nimittäin että he, ensin pakotettuaan israelilaiset lähtemään pois ja kiirehdittyänsä heitä lähtemään matkalle, sitten sitä katuisivat ja ryhtyisivät ajamaan heitä takaa.

3. Sillä kun he vielä olivat murheen vallassa ja valittivat kuolleitten haudoilla, niin he ryhtyivät toiseen mielettömään hankkeeseen ja rupesivat ajamaan takaa, ikäänkuin karkureita, niitä, jotka he rukoilemalla rukoillen olivat karkoittaneet.

4. Sillä hyvin ansaittu kohtalon pakko veti heitä tähän loppumäärään ja sai heidät unhottamaan, mitä oli tapahtunut, että he saisivat täyteen sen rangaistuksen mitan, mikä vielä puuttui heidän kärsimyksistään,

5. ja että sinun kansasi saisi kokea ihmeellisen vaelluksen, mutta nuo toiset kohtaisivat oudon kuoleman.

6. Sillä koko luomakunta muodostettiin taas uudestaan ominaisuuksiltansa, ja se palveli aivan erikoisia määräyksiä, että sinun lapsesi säilyisivät vauriotta.

7. Nähtiin pilven varjoavan leiriä ja kuivan maan nousevan siitä, missä ennen oli vesi: selvä tie aukeni Punaisesta merestä ja ruohoa kasvava keto väkevästä aallokosta.

8. Sen kautta kulkivat yhtenä joukkona kaikki ne, joita sinun kätesi suojasi, ja saivat nähdä ihmeellisiä merkkejä.

9. Sillä niinkuin hevoset heidät vietiin laitumelle, ja niinkuin karitsat he hyppelivät ja ylistivät sinua, Herra, joka heidät olit pelastanut.

10. Sillä he muistivat vielä, mitä heille oli tapahtunut muukalaisuuden maassa, kuinka maa tuotti sääskiä sen sijaan, että se olisi synnyttänyt nelijalkaisia eläimiä ja kuinka virta kalojen asemesta oksensi itsestään suuren paljouden sammakoita.

11. Sittemmin he saivat myös nähdä lintuja syntyvän uudella tavalla, kun he himonsa ajamina pyysivät itsellensä herkkuruokia.

12. Sillä heidän virkistyksekseen nousi heille mereltä viiriäisiä.

13. Myöskään synnintekijöitä eivät rangaistukset kohdanneet ilman väkevissä salamanleimauksissa heille annettuja merkkejä. Sillä oikeudenmukaisesti he saivat kärsiä omien pahain tekojensa tähden. He olivat näet osoittaneet ylen katkeraa muukalaisvihaa.

14. Sillä toiset saattoivat olla ottamatta tykönsä tuntemattomia jotka olivat heidän luoksensa saapuneet, mutta nämä tekivät orjiksensa vieraat, jotka olivat osoittaneet heille hyvyyttä.

15. Eikä siinä kaikki - mutta rangaistus oli heitä kohtaava: kun toiset vastaanottivat muukalaiset vihamielisesti,

16. niin nämä ottivat heidät tykönsä juhlallisuuksilla, mutta sitten, kun nuo muukalaiset jo olivat saaneet samat oikeudet, vaivasivat heitä raskailla töillä.

17. Mutta heidät lyötiinkin sokeudella, niinkuin lyötiin nuo toiset hurskaan miehen ovella, silloin kun he kukin etsivät synkeän pimeyden ympäröiminä pääsyä sisälle hänen ovistaan.

18. Sillä niinkuin kielisoittimessa sävelten tahti vaihtelee, vaikka sointi pysyy samana, samoin alkuaineiden keskinäinen suhde on vaihtelevainen, mikä on selvästi havaittavissa, kun katsellaan silloin tapahtuneita asioita.

19. Sillä maaeläimet muuttuivat vesieläimiksi ja uivat siirtyivät maalle.

20. Tuli kiihtyi vedessä itseäänkin väkevämmäksi, ja vesi unohti sammuttavan voimansa.

21. Toisaalta liekit eivät kuluttaneet niissä liikkuvien, muuten helposti tuhoutuvien eläinten lihaa, eikä sulanut taivaallinen ruoka, vaikka se laadultaan oli helposti sulavaa, jään näköistä.

22. Sillä sinä, Herra, olet tehnyt kansasi suureksi ja kunniakkaaksi kaikessa etkä ole sitä halveksinut, vaan olet aina ja joka paikassa seisonut sen rinnalla.

21. Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda.

22. Sillä niin sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra sen sinulle palkitsee.

23. Pohjatuuli saa aikaan sateen ja salainen kielittely vihaiset kasvot.