Täydellinen lukusuunnitelma
Lataa opas, joka sisältää kaikki lukemat päivittäin ja seuraa edistymistäsi vuoden aikana.
Seitsemäntenäkymmenentenä päivänä kohtaamme yhden Raamatun erikoisimmista kohdista: Bileamin ja hänen puhuvan aasin 4. Mooseksen kirjan luvussa 22, jotka paljastavat, kuinka Jumala voi käyttää mitä tahansa keinoja tahtonsa toteuttamiseksi. 5. Mooseksen kirjan luku 23 korostaa puhtauden ja Jumalan läsnäolon kunnioittamisen tärkeyttä leirissä. Psalmi 105 juhlistaa Jumalan Israelin historian aikana tekemiä ihmeitä ja kutsuu meitä muistamaan Hänen lupauksensa ja iankaikkisen uskollisuutensa.
1. Sitten israelilaiset lähtivät liikkeelle ja leiriytyivät Mooabin arolle, Jordanin tuolle puolelle, Jerikon kohdalle.
2. Mutta Baalak, Sipporin poika, näki kaiken, mitä Israel oli tehnyt amorilaisille.
3. Ja Mooab pelkäsi tätä kansaa suuresti, kun sitä oli niin paljon; ja Mooab kauhistui israelilaisia.
4. Mooab sanoi Midianin vanhimmille: "Nyt tuo lauma syö puhtaaksi kaiken meidän ympäriltämme, niinkuin härkä syö kedon vihannuuden." Ja Baalak, Sipporin poika, oli Mooabin kuninkaana siihen aikaan.
5. Hän lähetti sanansaattajat Bileamin, Beorin pojan, tykö Petoriin, joka on Eufrat-virran varrella, heimolaistensa maahan, kutsumaan häntä ja käski sanoa hänelle: "Katso, Egyptistä on lähtenyt liikkeelle kansa; katso, se on tulvinut yli maan ja asettunut minua lähelle.
6. Tule siis ja kiroa minun puolestani tämä kansa, sillä se on minua väkevämpi; ehkä minä sitten saan sen voitetuksi ja karkoitetuksi maasta. Sillä minä tiedän, että jonka sinä siunaat, se on siunattu, ja jonka sinä kiroat, se on kirottu."
7. Niin Mooabin vanhimmat ja Midianin vanhimmat lähtivät matkaan, tietäjänpalkka mukanansa. Ja kun he saapuivat Bileamin luo, puhuivat he hänelle Baalakin sanat.
8. Hän vastasi heille: "Viipykää täällä tämä yö, niin minä annan teille vastauksen sen mukaan, kuin Herra minulle puhuu." Silloin jäivät mooabilaisten päämiehet Bileamin luo.
9. Niin Jumala tuli Bileamin tykö ja kysyi: "Keitä ovat ne miehet, jotka ovat sinun luonasi?"
10. Bileam vastasi Jumalalle: Baalak, Sipporin poika, Mooabin kuningas, on lähettänyt heidät tuomaan minulle tämän sanan:
11. 'Katso, kansa on lähtenyt Egyptistä ja on tulvinut yli maan; tule siis, kiroa se minun puolestani, ehkä sitten voin ryhtyä taisteluun sitä vastaan ja karkoittaa sen'."
12. Mutta Jumala sanoi Bileamille: "Älä mene heidän kanssaan äläkä kiroa sitä kansaa, sillä se on siunattu."
13. Niin Bileam nousi aamulla ja sanoi Baalakin päämiehille: "Menkää takaisin maahanne, sillä Herra ei ole sallinut minun lähteä teidän kanssanne."
14. Silloin nousivat Mooabin päämiehet ja tulivat Baalakin luo ja sanoivat: "Bileam ei suostunut lähtemään meidän kanssamme."
15. Mutta Baalak lähetti uudestaan päämiehiä matkaan, vielä useampia ja arvokkaampia kuin edelliset.
16. Ja he saapuivat Bileamin luo ja sanoivat hänelle: "Näin sanoo Baalak, Sipporin poika: 'Älä kieltäydy tulemasta minun luokseni.
17. Sillä minä palkitsen sinut ylenpalttisesti ja teen kaiken, mitä minulta vaadit; tule siis ja kiroa minun puolestani tämä kansa.'"
18. Mutta Bileam vastasi ja sanoi Baalakin palvelijoille: "Vaikka Baalak antaisi minulle talonsa täyden hopeata ja kultaa, en sittenkään voisi, en pienessä enkä suuressa, rikkoa Herran, minun Jumalani, käskyä.
19. Mutta jääkää nyt tänne tekin täksi yöksi, saadakseni tietää, mitä Herra vielä minulle sanoo."
20. Niin Jumala tuli Bileamin tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Jos nämä miehet ovat tulleet kutsumaan sinua, niin nouse ja lähde heidän kanssaan, mutta tee vain se, mitä minä sinulle sanon."
21. Ja Bileam nousi aamulla, satuloi aasintammansa ja lähti matkaan Mooabin päämiesten kanssa.
22. Mutta kun hän lähti, syttyi Jumalan viha, ja Herran enkeli asettui tielle estämään häntä, hänen ratsastaessaan aasintammallaan, kaksi palvelijaa mukanansa.
23. Kun aasintamma näki Herran enkelin seisovan tiellä, paljastettu miekka kädessänsä, niin se poikkesi tieltä ja meni peltoon. Mutta Bileam löi aasintammaa palauttaaksensa sen tielle.
24. Sitten Herran enkeli asettui solaan viinitarhojen välille, jossa oli kiviaita kummallakin puolella.
25. Kun aasintamma näki Herran enkelin, niin se painautui aitaan ja likisti Bileamin jalkaa aitaa vasten. Ja hän löi sitä vielä kerran.
26. Silloin Herran enkeli taas meni edemmäs ja asettui ahtaaseen paikkaan, jossa ei ollut tilaa väistyä oikealle eikä vasemmalle.
27. Kun aasintamma näki Herran enkelin, laskeutui se maahan Bileamin alla. Silloin Bileamin viha syttyi, ja hän löi aasintammaa sauvalla.
28. Niin Herra avasi aasintamman suun, ja se sanoi Bileamille: "Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska lyöt minua jo kolmannen kerran?"
29. Bileam vastasi aasintammalle: "Sinä olet pitänyt minua pilkkanasi. Olisipa minulla miekka kädessäni, niin nyt minä sinut tappaisin."
30. Mutta aasintamma sanoi Bileamille: "Enkö minä ole sinun aasintammasi, jolla olet ratsastanut kaiken aikasi tähän päivään asti? Onko minun ollut tapana tehdä sinulle näin?" Hän vastasi: "Ei."
31. Niin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisovan tiellä, paljastettu miekka kädessänsä. Silloin hän kumartui ja heittäytyi kasvoilleen.
32. Niin Herran enkeli sanoi hänelle: "Minkätähden olet lyönyt aasintammaasi jo kolme kertaa? Katso, minä olen tullut sinua estämään, sillä ajattelemattomasti sinä olet lähtenyt tälle matkalle vastoin minun tahtoani.
33. Mutta aasintamma näki minut ja on väistynyt minun edestäni jo kolme kertaa. Ja jos se ei olisi väistynyt minun edestäni, niin minä olisin surmannut sinut, mutta jättänyt sen elämään."
34. Niin Bileam vastasi Herran enkelille: "Minä olen tehnyt syntiä; sillä minä en tiennyt, että sinä olit asettunut minua vastaan tielle. Mutta jos tämä ei ole sinulle mieleen, niin minä nyt palaan takaisin."
35. Mutta Herran enkeli sanoi Bileamille: "Mene näiden miesten kanssa, mutta puhu ainoastaan se, minkä minä sinulle puhun." Niin Bileam lähti Baalakin päämiesten kanssa.
36. Kun Baalak kuuli, että Bileam oli tulossa, meni hän häntä vastaan Iir-Mooabiin, joka on Arnonia pitkin kulkevalla rajalla, uloimmalla rajalla.
37. Ja Baalak sanoi Bileamille: "Enkö minä vartavasten lähettänyt kutsumaan sinua? Minkätähden et tahtonut tulla minun luokseni? Enkö minä muka voi sinua palkita?"
38. Mutta Bileam vastasi Baalakille: "Olenhan minä nyt tullut sinun luoksesi. Mutta onko minun vallassani puhua mitään? Minkä Jumala panee minun suuhuni, sen minä puhun."
39. Niin Bileam lähti Baalakin kanssa, ja he saapuivat Kirjat-Husotiin.
40. Ja Baalak teurasti raavaita ja lampaita ja lähetti ne Bileamille ja päämiehille, jotka olivat hänen luonansa.
41. Mutta seuraavana aamuna Baalak otti Bileamin mukaansa ja vei hänet Baamot-Baalin kukkulalle, josta hän näki reunimmaisen osan tuota kansaa.
Lataa opas, joka sisältää kaikki lukemat päivittäin ja seuraa edistymistäsi vuoden aikana.
1. "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan.
2. Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
3. Älköön ammonilainen ja mooabilainen pääskö Herran seurakuntaan; älkööt heidän jälkeläisensä edes kymmenennessä polvessa koskaan pääskö Herran seurakuntaan,
4. sentähden että he eivät tulleet leipää ja vettä tuoden teitä vastaan matkalla, kun olitte lähteneet Egyptistä, ja sentähden että hän palkkasi sinua vastaan Bileamin, Beorin pojan, Mesopotamian Petorista, sinua kiroamaan.
5. Mutta Herra, sinun Jumalasi, ei tahtonut kuulla Bileamia, vaan Herra, sinun Jumalasi, muutti kirouksen sinulle siunaukseksi, sillä Herra, sinun Jumalasi, rakasti sinua.
6. Älä koskaan, älä koko elinaikanasi, harrasta heidän menestystään ja onneaan.
7. Edomilaista älä inhoa, sillä hän on sinun veljesi. Älä inhoa egyptiläistä, sillä sinä olet asunut muukalaisena hänen maassaan.
8. Lapset, jotka heille syntyvät kolmannessa polvessa, pääskööt Herran seurakuntaan.
9. Kun lähdettyäsi vihollisiasi vastaan asetut leiriin, karta kaikkea siivotonta.
10. Jos sinun keskuudessasi on joku, joka ei ole puhdas sen johdosta, mitä hänelle yöllä on tapahtunut, menköön hän leirin ulkopuolelle; hän älköön tulko leiriin.
11. Illan suussa hän peseytyköön vedessä, ja auringon laskettua hän tulkoon leiriin.
12. Leirin ulkopuolella olkoon sinulla syrjäinen paikka, johon sinun on mentävä tarpeellesi.
13. Ja sinulla olkoon aseittesi lisänä pieni lapio, ja kun siellä ulkona istut tarpeellesi, kaiva sillä kuoppa ja peitä sitten ulostuksesi.
14. Sillä Herra, sinun Jumalasi, vaeltaa leirissä auttaaksensa sinua ja antaakseen vihollisesi sinulle alttiiksi; sentähden olkoon sinun leirisi pyhä, ettei hän näkisi sinun keskuudessasi mitään häpeällistä ja kääntyisi pois sinusta.
15. Älä luovuta orjaa, joka on paennut isäntänsä luota sinun luoksesi, hänen isännällensä.
16. Hän asukoon sinun luonasi, sinun keskuudessasi, valitsemassaan paikassa, jonkun kaupunkisi porttien sisäpuolella, missä hän viihtyy; älä sorra häntä.
17. Älköön pyhäkköporttoa olko Israelin tyttärien joukossa älköönkä haureellista pyhäkköpoikaa Israelin poikien joukossa.
18. Älä tuo portonpalkkaa äläkä koiranpalkkaa Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen lupauksen suoritukseksi, sillä molemmat ovat kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi.
19. Älä pane veljeäsi maksamaan korkoa rahasta tai elintarpeista tai muusta, mitä korkoa vastaan lainataan.
20. Muukalaisen saat panna korkoa maksamaan, mutta et veljeäsi, että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua kaikessa, mihin ryhdyt, siinä maassa, jota menet ottamaan omaksesi.
21. Kun teet lupauksen Herralle, sinun Jumalallesi, niin täytä se viivyttelemättä, sillä totisesti on Herra, sinun Jumalasi, sen vaativa sinulta, ja sinä joudut syyhyn.
22. Mutta jos jätät lupauksen tekemättä, et joudu syyhyn.
23. Pidä se, mikä on huuliltasi lähtenyt, ja tee, niinkuin vapaaehtoisesti olet luvannut Herralle, sinun Jumalallesi, niinkuin olet suullasi puhunut.
24. Kun tulet lähimmäisesi viinitarhaan, niin saat syödä rypäleitä, minkä mielesi tekee, kunnes olet saanut kylläsi, mutta älä pane mitään astiaasi.
25. Kun tulet lähimmäisesi viljapellolle, niin saat kädelläsi katkoa tähkäpäitä, mutta sirppiä älä heiluta lähimmäisesi viljapellolla."
Lataa opas, joka sisältää kaikki lukemat päivittäin ja seuraa edistymistäsi vuoden aikana.
1. Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa.
2. Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä.
3. Hänen pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne; iloitkoon niiden sydän, jotka etsivät Herraa.
4. Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa.
5. Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka hän on tehnyt, hänen ihmeitänsä ja hänen suunsa tuomioita,
6. te Aabrahamin, hänen palvelijansa, siemen, Jaakobin lapset, te hänen valittunsa.
7. Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan.
8. Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin,
9. liittonsa, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja Iisakille vannomansa valan.
10. Hän vahvisti sen käskyksi Jaakobille, Israelille iankaikkiseksi liitoksi.
11. Hän sanoi: "Sinulle minä annan Kanaanin maan, se olkoon teidän perintöosanne."
12. Heitä oli vähäinen joukko, vain harvoja, ja he olivat muukalaisia siellä.
13. Ja he vaelsivat kansasta kansaan ja yhdestä valtakunnasta toiseen kansaan.
14. Hän ei sallinut kenenkään heitä vahingoittaa, ja hän rankaisi kuninkaita heidän tähtensä:
15. "Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni."
16. Ja kun hän kutsui nälänhädän maahan ja kokonaan mursi leivän tuen,
17. oli hän lähettänyt heidän edellänsä miehen: Joosef oli myyty orjaksi.
18. Hänen jalkojansa vaivattiin kahleilla, hän joutui rautoihin,
19. siksi kunnes hänen sanansa kävi toteen ja Herran puhe osoitti hänet puhtaaksi.
20. Niin kuningas lähetti ja päästätti hänet, kansojen hallitsija laski hänet irti.
21. Hän pani hänet talonsa herraksi ja kaiken omaisuutensa haltijaksi,
22. sitomaan mielensä mukaan hänen ruhtinaitansa ja opettamaan viisautta vanhimmille.
23. Niin joutui Israel Egyptiin, Jaakob muukalaiseksi Haamin maahan.
24. Ja Herra teki kansansa hyvin hedelmälliseksi ja väkevämmäksi heidän vihamiehiänsä.
25. Hän käänsi näitten sydämen vihaamaan hänen kansaansa, kavalasti kohtelemaan hänen palvelijoitaan.
26. Hän lähetti Mooseksen, palvelijansa, ja Aaronin, jonka hän oli valinnut.
27. Nämä tekivät hänen tunnustekonsa heidän keskellään, tekivät ihmeitä Haamin maassa.
28. Hän lähetti pimeyden ja pimensi kaiken, eivätkä he vastustaneet hänen sanojansa.
29. Hän muutti heidän vetensä vereksi ja kuoletti heiltä kalat.
30. Heidän maansa vilisi sammakoita aina kuningasten kammioita myöten.
31. Hän käski, ja paarmoja tuli ja sääskiä koko heidän alueellensa.
32. Hän antoi heille rakeita sateen sijaan, tulen leimauksia heidän maahansa.
33. Ja hän hävitti heidän viini- ja viikunapuunsa ja murskasi puut heidän alueeltansa.
34. Hän käski, ja heinäsirkkoja tuli ja tuhosirkkoja lukematon joukko;
35. ne söivät kaiken ruohon heidän maastansa, söivät hedelmän heidän vainioiltansa.
36. Ja hän surmasi kaikki heidän maansa esikoiset, kaikki heidän miehuutensa ensimmäiset.
37. Sitten hän vei Israelin sieltä varustettuna hopealla ja kullalla, eikä ollut hänen sukukunnissaan kompastuvaista.
38. Egypti iloitsi heidän lähdöstänsä, koska sen oli vallannut pelko heidän tähtensä.
39. Hän levitti suojaksi pilven ja tulen valaisemaan yötä.
40. He pyysivät, ja hän pani tulemaan viiriäiset, ja hän ravitsi heitä taivaan leivällä.
41. Hän avasi kallion, ja vettä vuoti; se juoksi virtana kautta erämaan.
42. Sillä hän muisti pyhän sanansa, muisti Aabrahamia, palvelijaansa.
43. Niin hän vei kansansa pois sen iloitessa, valittunsa heidän riemuitessaan.
44. Ja hän antoi heille pakanain maat, ja he ottivat omaksensa kansojen vaivannäöt,
45. että he noudattaisivat hänen käskyjänsä ja ottaisivat hänen laeistansa vaarin. Halleluja!
Lataa opas, joka sisältää kaikki lukemat päivittäin ja seuraa edistymistäsi vuoden aikana.
"Deus não opera prodígios onde não há fé." São Padre Pio de Pietrelcina