1. Kahdeksantenatoista vuotena, ensimmäisen kuukauden kahdentenakymmenentenä toisena päivänä alettiin Nebukadnessarin, assurilaisten kuninkaan, palatsissa huhuilla, että hän nyt aikoi kostaa kaikille noille maille, niinkuin oli sanonut.

2. Ja hän kutsui kokoon kaikki palvelijansa ja kaikki ruhtinaansa ja ilmoitti heille salaisen aikomuksensa ja lujan päätöksensä tuhota maat perinjuurin.

3. Ja nämä olivat sitä mieltä, että kaikki ne, jotka eivät olleet noudattaneet hänen käskyjänsä, oli tuhottava.

4. Lopetettuaan neuvottelunsa Nebukadnessar, assurilaisten kuningas, kutsui Holoferneen, sotajoukkonsa ylimmän päälikön, joka oli toinen mies hänestä, ja sanoi hänelle:

5. sanoo suurkuningas, koko maan herra: Katso, sinun on lähdettävä minun tyköni ja otettava mukaasi miehiä, jotka luottavat voimaansa, jalkasotureita noin sata kaksikymmentä tuhatta ja hevosia ratsastajineen kahdentoista tuhannen suuruinen joukko,

6. ja sinun on lähdettävä kaikkia läntisiä maita vastaan, koska ne eivät ole totelleet minun käskyjäni.

7. Ilmoita heille, että heidän on pidettävä valmiina maata ja vettä, sillä minä lähden vihassani heitä vastaan ja peitän koko maan pinnan sotajoukkoni jaloilla ja annan heidät sen saaliiksi.

8. Heidän haavoitettunsa täyttävät heidän rotkonsa ja tulvapuronsa, ja virta täyttyy äyräitä myöten heidän kuolleistaan.

9. Ja heidän vangittunsa minä vien kaiken maan ääriin.

10. Lähde siis nyt ja valtaa minulle edeltäpäin koko heidän alueensa; ja jos he antautuvat sinulle, niin pidä heitä vartioituina minua varten heidän rangaistuksensa päivään saakka.

11. Mutta tottelemattomia älä sääli, vaan jätä ne surman ja ryöstön omiksi kaikissa valtaamissasi maissa.

12. Sillä niin totta kuin minä elän ja minun kuninkaanvaltani on luja: minä olen puhunut, ja minä teen sen kädelläni.

13. Ja sinä älä jätä noudattamatta ainoatakaan herrasi sanaa, vaan täytä ne tarkoin, niinkuin minä olen sinua käskenyt, äläkä viivyttele niiden toimeenpanemista."

14. Niin Holofernes lähti herransa kasvojen edestä ja kutsui tykönsä kaikki ruhtinaat ja sotapääliköt ja Assurin sotavoiman johtajat

15. ja luetutti sotaan valitut miehet, niinkuin hänen herransa oli käskenyt hänen tehdä, jalkaväkeä sata kaksikymmentä tuhatta miestä ja kaksitoista tuhatta ratsastavaa jousella-ampujaa,

16. ja järjesti ne, niinkuin sotajoukko järjestetään.

17. Vielä hän otti kameleja, aaseja ja muuleja kuormastoa varten suunnattoman joukon ja lukemattoman määrän lampaita ja nautoja ja vuohia heidän elatukseksensa,

18. samoin paljon viljaa jokaista miestä varten, sekä ylen runsaasti kultaa ja hopeaa kuninkaan palatsista.

19. Sitten hän lähti liikkeelle kaikkine sotavoiminensa mennäkseen kuningas Nebukadnessarin edellä ja peittääkseen koko lännenpuoleisen maan vaunuilla ja ratsumiehillä ja valitulla jalkaväellä.

20. Ja heidän mukanansa lähti sekalaista väkeä, paljon niinkuin heinäsirkkoja ja niinkuin hiekkaa maassa; sitä ei voitu lukea sen paljouden tähden.

21. Kun he olivat kulkeneet Niinivestä kolmen päivän matkan ja saapuneet Bekteletin tasangolle, niin he pystyttivät leirin, joka ulottui Bekteletistä aina lähelle sitä vuorta, joka on Ylä-Kilikian pohjoispuolella.

22. Ja hän otti kaiken sotavoimansa, jalkaväkensä, ratsumiehensä ja sotavaununsa, ja lähti sieltä vuoristoon.

23. Ja hän hävitti Fuudin ja Luudin ja ryösti kaikki rassilaiset ja ismaelilaiset, jotka asuivat erämaan laidassa, kaldealaisten maasta etelään päin.

24. Ja hän meni Eufratin yli ja kulki halki Mesopotamian ja jaotti maahan kaikki linnoitetut kaupungit Abronaan tulvapuron varrelta, aina mereen saakka.

25. Ja hän valloitti Kilikian maanääret ja hakkasi maahan kaikki, jotka ryhtyivät häntä vastustamaan, ja tuli aina Jaafetin maanääriin saakka etelään päin, Arabian suuntaan.

26. Ja hän saartoi kaikki midianilaiset, poltti heidän telttansa ja ryösti heidän karjatarhansa.

27. Sitten hän meni alas Damaskon lakeudelle nisunleikkuun aikaan, poltti kaikki heidän peltonsa, tuhosi lammas- ja karjalaumat, ryösti heidän kaupunkinsa, hävitti heidän ketonsa ja surmasi kaikki heidän nuorukaisensa miekan terällä.

28. Silloin peljästyivät ja vapisivat häntä kaikki meren rannalla asuvaiset, jotka olivat Siidonissa ja Tyyrossa, sekä Suurin ja Okeinan asukkaat ja kaikki Jemnaanissa asuvaiset; myöskin Asdodin ja Askalonin asukkaat pelkäsivät häntä suuresti.



Livros sugeridos


“Tenhamos sempre horror ao pecado mortal e nunca deixemos de caminhar na estrada da santa eternidade.” São Padre Pio de Pietrelcina

Newsletter

Receba as novidades, artigos e noticias deste portal.