1. Kun Nikanor sai tietää, että Juudas ja hänen miehensä oleskelivat Samarian alueella, päätti hän hyökätä heidän kimppuunsa lepopäivänä, jolloin sen voi tehdä ilman vaaraa.

2. Silloin sanoivat ne juutalaiset, jotka pakosta seurasivat häntä: "Älä millään muotoa surmaa heitä niin julmasti ja raa'asti, vaan osoita kunnioitusta sille päivälle, jonka Kaikkinäkevä on varustanut suuremmalla kunnialla kuin muut päivät".

3. Mutta tuo pääkonna kysyi, onko taivaassa sellainen valtias, joka on määrännyt pitämään sapatinpäivää.

4. Ja kun nämä empimättä julistivat: "Kyllä on, elävä Herra itse, joka hallitsee taivaassa, hän on käskenyt kunnioittamaan seitsemättä päivää",

5. niin toinen sanoi: "Ja minä olen valtias maan päällä, ja minä käsken tarttumaan aseisiin ja panemaan täytäntöön sen, mitä kuningas vaatii". Hänen ei kuitenkaan onnistunut täyttää katalaa aiettansa.

6. Ja Nikanor, joka röyhkeili kaikessa ylpeydessänsä, oli päättänyt pystyttää julkisen muistomerkin saatuaan voiton Juudaasta ja hänen joukostansa.

7. Mutta Makkabilainen ei hetkeksikään luopunut siitä varmuudesta ja lujasta toivosta, että hän saisi avun Herralta.

8. Ja hän kehoitti miehiänsä, etteivät pelkäisi pakanain hyökkäystä, vaan muistaisivat niitä tapauksia, jolloin he ennen olivat saaneet avun taivaasta, ja odottaisivat nytkin lujasti voittoa, jonka Kaikkivaltias oli heille antava.

9. Hän rohkaisi heitä lain ja profeettain sanoilla ja muistutti heille myös taisteluja, jotka he olivat taistelleet, ja sai heidät niin vielä innokkaammiksi.

10. Ja herätettyään heidän rohkeutensa hän antoi määräykset, samalla vielä osoittaen, kuinka pakanat olivat olleet uskottomia ja rikkoneet valat.

11. Kun hän näin oli varustanut jokaisen heistä, ei niin paljon kilpien ja keihäiden tuottamalla turvallisuudella, kuin sillä rohkaisulla, jonka miehekkäät sanat vaikuttavat, kertoi hän vielä kaikkien suureksi iloksi erittäin uskottavan unen.

12. Ja hänen unessa näkemänsä näky oli tällainen: Entinen ylimmäinen pappi, Onias, joka oli jalo ja hyvä mies, vaatimaton kanssakäymisessä, lempeä mielenlaadulta, arvokas puheessa, ja joka nuoruudestaan saakka oli harrastanut kaikkea, mikä hyveellistä on, tämä oli kädet ojennettuina rukoillut juutalaisten koko seurakunnan puolesta.

13. Sitten oli samalla tavoin ilmestynyt mies, jonka harmaat hapset ja loistava näkö herättivät huomiota ja jonka olemuksessa oli jotakin ihmeellistä ja erikoisen ylevää.

14. Ja Onias oli puhjennut puhumaan: "Tämä on Jeremias, Jumalan profeetta, joka rakastaa veljiänsä ja on paljon rukoillut kansan ja pyhän kaupungin puolesta".

15. Silloin oli Jeremias ojentanut oikean kätensä ja antanut Juudaalle kultaisen miekan ja sitä antaessaan lausunut hänelle näin:

16. "Ota tämä pyhä miekka lahjana Jumalalta; sinä murskaat sillä vastustajasi".

17. Kun he nyt olivat saaneet rohkeutta Juudaan erinomaisista sanoista, jotka olivat omiansa herättämään urhoollisuutta ja vuodattamaan miehuutta nuoriin mieliin, päättivät he, etteivät pystyttäisi leiriä, vaan koska kaupunki ja pyhä temppeli olivat vaarassa, jalosti hyökkäisivät päin, antautuisivat kaikella rohkeudella taisteluun ja niin ratkaisisivat asian.

18. Sillä he olivat vähemmän peloissaan vaimojensa ja lastensa taikka veljiensä ja sukulaistensa puolesta, mutta enimmin ja ensi sijassa pyhitetyn temppelin tähden.

19. Mutta niidenkään tuska, jotka olivat jääneet kaupunkiin, ei ollut vähäinen, koska he pelosta vavisten ajattelivat taistelua avoimella kentällä.

20. Kun sitten kaikki jo odottivat pian tapahtuvaa ratkaisua, kun viholliset jo olivat koonneet joukkonsa ja heidän sotaväkensä asettunut taistelujärjestykseen, kun norsut oli viety sopivalle kohdalle ja ratsuväki järjestetty kummallekin sivulle,

21. niin Makkabilainen, nähdessään joukkojen tulevan ja havaitessaan aselajien moninaisuuden sekä norsujen raivon, ojensi kätensä taivasta kohti ja huusi avuksensa Herraa, ihmeitten tekijää; sillä hän tiesi, ettei voittoa saada aseilla, vaan että Jumala antaa sen niille, joiden hän katsoo sen ansaitsevan.

22. Hän lausui rukoillessansa näin: "Sinä, Herra, lähetit Juudan kuninkaan Hiskian aikana enkelisi, joka surmasi Sanheribin sotajoukosta sata kahdeksankymmentä viisi tuhatta miestä.

23. Lähetä nytkin, oi taivaan valtias, hyvä enkeli meidän edellämme levittämään pelkoa ja kauhua.

24. Lyököön sinun väkevä käsivartesi kauhulla ne, jotka jumalanpilkka huulillansa ovat tulleet sinun pyhää kansaasi vastaan." Tähän hän lopetti.

25. Nikanor ja hänen väkensä hyökkäsivät silloin eteenpäin sotatorvien ja taistelulaulujen raikuessa,

26. mutta Jumalaa avuksihuutaen ja rukoillen Juudas ja hänen miehensä kävivät vihollisten kimppuun.

27. Ja niin he, käsillänsä taistellen ja sydämillänsä rukoillen Jumalaa, tuhosivat kokonaista kolmekymmentä viisi tuhatta miestä, sillä Jumalan ilmeinen apu innosti heitä suuresti.

28. Kun työ oli suoritettu ja he iloiten palasivat kotiin, näkivät he Nikanorin, joka makasi kuolleena maassa täydessä asevarustuksessaan.

29. Silloin nousi huuto ja hälinä, ja he ylistivät Herraa isäinsä kielellä.

30. Ja hän, joka aina oli ruumiillaan ja sielullaan ensimmäisenä taistellut kansalaistensa puolesta ja uskollisesti säilyttänyt nuoruutensa myötätunnon heimolaisiansa kohtaan, käski hakkaamaan irti Nikanorin pään sekä käden käsivarsinensa ja viemään ne Jerusalemiin.

31. Kun hän oli saapunut sinne, kutsui hän kokoon heimolaisensa ja asetti papit alttarin eteen sekä lähetti sitten noutamaan niitä, jotka olivat linnoituksessa.

32. Ja hän näytti heille riettaan Nikanorin päätä ja tuon pilkkaajan kättä, jonka hän ylimielisiä sanoja puhuen oli ojentanut Kaikkivaltiaan pyhää huonetta kohti.

33. Hän antoi myös leikata jumalattoman Nikanorin kielen ja määräsi sen heitettäväksi pala palalta linnuille, mutta kaiken muun ripustettavaksi vastapäätä temppeliä hänen mielettömyytensä palkaksi.

34. Ja kaikki kohottivat kiitosvirren taivaaseen Herralle, ilmeisen avun antajalle, sanoen: "Ylistetty olkoon hän, joka on säilyttänyt pyhän paikkansa saastuttamattomana!"

35. Mutta Juudas antoi ripustaa Nikanorin pään ulos linnoituksesta kaikkien katseltavaksi ja näkyväksi merkiksi Herran avusta.

36. Ja kaikki säätivät yhteisellä päätöksellä, että tätä päivää ei suinkaan saisi jättää viettämättä, vaan että kahdennentoista kuukauden - jonka syyriankielinen nimi on adar - kolmattatoista päivää, Mardokain päivän edellistä päivää, oli pidettävä juhlapäivänä.

37. Kun siis Nikanorin aikeet saivat tällaisen lopun ja kun hebrealaiset niistä ajoista asti ovat pitäneet kaupunkia hallussansa, niin minäkin lopetan kertomukseni tähän.

38. Ja jos se on ollut hyvin ja taitavasti kokoonpantu, niin se on sellainen, miksi itsekin olen sitä halunnut; jos se sitävastoin on kokoonpanoltaan heikko ja keskinkertainen, niin olen kuitenkin yrittänyt tehdä parhaani.

39. Niinkuin viini yksiksensä juotuna ja samaten toisaalta vesi yksinään on vastenmielistä, mutta viini veteen sekoitettuna on hyvänmakuista ja miellyttävää, samoin myöskin taitavasti sommiteltu kertomus on mieluista niiden korville, jotka saavat kirjan käsiinsä. Ja tähän tahdon lopettaa.



Livros sugeridos


“Deus é servido apenas quando é servido de acordo com a Sua vontade.” São Padre Pio de Pietrelcina

Newsletter

Receba as novidades, artigos e noticias deste portal.