1. Kun israelilaiset, jotka asuivat Juudeassa, saivat kuulla, mitä kaikkea Holofernes, assurilaisten kuninkaan Nebukadnessarin ylin sotapäälikkö, oli tehnyt muille kansoille ja kuinka hän oli ryöstänyt kaikki heidän pyhäkkönsä ja hävittänyt ne,

2. niin he peljästyivät häntä hirmuisesti ja joutuivat suureen hätään Jerusalemin ja Herran, heidän Jumalansa, temppelin tähden.

3. Sillä he olivat juuri palanneet takaisin pakkosiirtolaisuudesta, ja vasta äsken oli koko Juudean kansa kokoontunut, ja pyhät astiat ja alttari ja Jumalan huone oli puhdistettu saastutuksesta.

4. Niin he lähettivät sanan koko Samarian alueelle, Koonaan, Beethooroniin, Beelmainiin, Jerikoon, Koobaan, Haasoriin ja Saalemin laaksoon

5. ja miehittivät edeltäkäsin kaikki korkeiden vuorten huiput, varustivat muureilla siellä olevat kylät ja keräsivät niihin ruokatarpeita sodan varalta; sillä heidän pelloiltaan oli sato juuri korjattu.

6. Mutta Joojakim, joka siihen aikaan oli ylimmäisenä pappina Jerusalemissa, kirjoitti Beetyluan asukkaille ja samoin Beetomestaimin, joka on vastapäätä Esdrelinia, Dootaimin läheisyydessä olevan tasangon laidassa,

7. ja käski miehittämään vuoriston tiet, koska niiden kautta voitiin päästä Juudeaan, ja koska oli helppo estää pääsy sinne, kun sola oli niin ahdas, että siinä oli tilaa enintään kahdelle miehelle.

8. Ja israelilaiset tekivät, niinkuin ylimmäinen pappi Joojakim ja kaiken Israelin kansan vanhinten neuvosto käskivät.

9. Silloin jokainen Israelin mies huusi Jumalan puoleen suurella hartaudella, ja he nöyryyttivät sielunsa suurella hartaudella,

10. he ja heidän vaimonsa ja lapsensa ja juhtansa; vieläpä jokainen muukalainenkin, joka asui heidän keskuudessansa, ja jokainen heidän palkkalaisensa ja rahalla ostamansa orja pani säkkipuvun lanteillensa.

11. Ja jokainen Israelin mies ja nainen sekä lapset, kaikki jotka Jerusalemissa asuivat, lankesivat kasvoillensa maahan temppelin eteen, sirottivat tuhkaa päänsä päälle ja levittivät säkkipukunsa Herran kasvojen edessä.

12. Alttarinkin he verhosivat säkkikankaalla ja huusivat avuksi Israelin Jumalaa yksimielisesti ja hartaasti, ettei hän antaisi heidän lastensa joutua ryöstetyiksi eikä heidän vaimojensa vihollisen saaliiksi eikä kaupunkien, heidän perintöosansa, hävitettäviksi eikä temppelin saastutettavaksi ja häväistäväksi, pilkkanauruksi pakanoille.

13. Ja Herra kuuli heidän äänensä ja katsoi heidän ahdistustansa. Ja kansa paastosi useita päiviä koko Juudeassa ja Jerusalemissa Herran, Kaikkivaltiaan, pyhäkön edessä.

14. Ja ylimmäinen pappi Joojakim ja kaikki, jotka seisoivat Herran edessä, papit ja Herran palvelijat, uhrasivat säkkipuku kiedottuna lanteittensa ympärille, jokapäiväisen polttouhrin ja kansan lupausuhreja ja vapaaehtoisia lahjoja.

15. Ja heidän päähineittensä päällä oli tuhkaa; ja he huusivat avuksi Herraa kaikesta voimastansa, että hän armollisesti katsoisi koko Israelin huoneen puoleen.





“Todas as graças que pedimos no nome de Jesus são concedidas pelo Pai eterno.” São Padre Pio de Pietrelcina